Tietoa mainostajalle ›

KARU

14.5.2017


Olimme taas "Turku Food Clubin" kesken, eli Hennan ja Henriikan kanssa nauttimassa ihanaa illallista. Pääsimme ravintola Karu Izakayaan testaamaan Riesling-viikkoihin rakennetun erikoismenun. Meille tarjoiltiin upea 5-ruokalajin menu siihen valittuine viineineen. Hui miten hyvää kaikki oli!


En oikeastaan tajua miksen ole aikaisemmin käynyt Karussa. Ravintola on aivan sympaattinen ja omalla tavallaan tosi esteettinen. Puhumattakaan ruoasta, sen tuoreudesta ja mauista. Saimme pöytäseuraksi ravintolan omistajan ja keittiömestarin Valtteri Willbergin, joka puhui ruoasta niin innostuneesti, että näki kuinka se on hänelle "kutsumus".


Paitsi että ravintolasta saa maan mainiointa sushia, sieltä saa muitakin mielettömiä makumaailmoja sisältäviä annoksia. Mm. kuulemma rimpsuja! Ideana on tilailla esimerkiksi useita annoksia pöytäseurueen kesken ja maistella niitä.


Viinit meille tarjoili ja niistä kertoi Jesse. Kaikkien viinien takaa löytyi mitä mielenkiintoisimpia tarinoita, joita intoilija voi mennä tietysti kuuntelemaan Karuun.


Ensimmäisenä ruokahalua heräteltiin pienellä makupalalla. Tässä oli tajunnanräjäyttävän maukas rapsakka perunanlastu jonkinlaisella majoneesilla ja muilla herkuilla. Juomana oli sekti - eli saksalainen kuohuva viini. Sopi mainiosti.



Seuraava annos oli kalaa. Oi miten tuoretta ja sussa sulavaa. Pahoittelen etten muista kaikkia annosten osia tarkemmin. Tästä voi poimia vadelmaa, avokadoa muunmuassa.



Kolmas annos oli Thai-tyyppistä curryä, jossa kampasimpukkaa ja katkaravunpyrstöä. Voi kiesus miten ihanat maut, täydellinen elämys. Ja koostumus, sopivasti suutuntumaa, rapsakkuutta ja pehmeyttä.






Neljäs ruoka oli tuhdimpi liha-annos, jossa oli makoisaa possua -friteerattuna ja teriyakikastikkessa pyöräytettynä. Lisäkkeenä vielä riisiä. Tässäkin annoksessa oli todella tasapainoinen makumaailma, sopivasti tulisuutta ja makeutta, ryyditettynä korianterilla, joka on lemppariyrttejäni. Tähän annokseen oli myös valittu juomaksi sekti - erittäin hyvin toimi.


Jälkiruokana oli tuollaiset viehkot suupalaset, jotka muistuttivat pieniä kakkupaloja. Sopiva pieni päätös ihanalle aterialle.

Harmittaa kun en osaa kertoa teille ateriaan rakennetuista viineistä enempää. Jokainen viini oli tosiaan valittu annoksen makumaailmaa täydentämään. Valinnat olivat mielenkiintoisia ja yllättäviäkin.





Riesling-viikot ovat vielä 20.5. saakka, joten jos teillä on mahdollisuus niin käykääpä testaamassa tuota menua, oli niin hyvää. Ja muutenkin, jos et ole vielä piipahtanut Karussa niin suosittelen käymään. Minä ainakin menen ja testaan seuraavaksi paikan sushit.

Kiitos ihanasta illallisesta tytöt ja Karu!


4 comments

  1. EHDOTTOMASTI suositusten arvoinen japanilainen Turussa. Itse olen täällä aina syönyt muuta kuin sushia, ajattelen, että hyvää sushia saa muualtakin, mutta sitä kaikkea muuta, mitä Karu tarjoaa, ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti muuten Anna-Liisa, ehkäpä ne muut annokset ovat vielä ainutlaatuisempia. Mutta sushinkin testaan, sillä sitä on mukava verrata muiden vastaaviin - uskon että Karu on siinäkin loistava.

      Poista
  2. miks seisot kengät jalassa penkillä? seuraavan asiakkaan pylly likaantuu kun seisot penkillä kuratossuines

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah mutta tuo oli kuvaustilanne, penkki tosiaan desinfioitiin tilanteen jälkeen, joten ei huolta :)

      Poista