TELTTAILEMAAN

30.5.2014

 

Täällä on pienet pakkailut meneillään, olemme lähdössä viikonlopuksi telttailemaan! Nyt sille hienolle "tiipii"teltalle tulee käyttöä. Toivottavasti ei ihan ikäviä ilmoja pitele, paitsi on kyllä varattu lämmintä vaatetta mukaan. 

Blogissa on siis hiljaista hetken, palattuani vastailen myös kommentteihinne! Päivitin tämän puhelimella, jos on aikaa, saatan laitella lisää telttailukuulumisia.

Mukavaa viikonloppua!

KESÄN TYÖPUKEUTUMINEN

27.5.2014

Kesällä töihin pukeudutaan kepeästi ja ilmavasti. Valitsin Sokokselta minulle mieleisiä kesään sopivia työasuja. Kuljin vaateosastolla ja poimin satunnaisesti minua miellyttäviä vaatekappaleita. Kootessani niitä yhteen, huomasin valinneeni sattumalta aika toimivan paletin yhdisteltävyyden kannalta. Kaikkia lainaamiani vaatteita saattoi yhdistellä keskenään, niistä syntyi vaikka kuinka monta erilaista asukokonaisuutta. Ei siis tarvita isoa määrää vaatekappaleita kivojen asukokonaisuuksien luomiseen.

Seuraavassa omia asusuosikkejani kesään.

Asujen tueksi valitsin myös muutamia erilaisia kenkiä. Kenkävalinnoissa näkyy aika hyvin tämän hetken kenkämuoti. Nyt sandaalit ovat yksinkertaisia, joko siroja tai vähän terveyskenkämäisen tukevia. Valkoiset kengät ovat ajankohtaisia, etenkin lenkkareissa ja tennareissa. Ballerinoissa näkyy paljon terävälinjaisia kärkiä.
 
(t-paita Filippa K / housut NoaNoa / sandaalit G-Star / kaulakoru Edblad)

Kesäkuumalla vilpoiset kankaat tuntuvat hyviltä ihoa vasten. Pellavaiset t-paidat ovat edelleen suosikkeja. Uusia ihastuksia puolestaan ovat kuviolliset väljät housut.
Vaatteiden mitoitus on nyt väljenemään päin. Lahkeet saavat olla valuvaisia ja tulla vähän kasaan kengän päälle. Tällaisessa asussa voisi mennä vaikkapa töiden jälkeen iltamenoihin, kun vaihtaisi jalkaan korkeat korot ja ottaisi kainaloon ylellisen iltalaukun, sekä lisäisi näyttävät korvikset tai kaulakorun. 

(Tyttönen tykkää myös kauniista kengistä, mutta hän ei koskaan leiki kengillä, katsoo vain)
(pikeepaita Tommy Hilfiger / shortsit Filippa K)

Mitä te tuumitte pikeepaidoista. Itse en oikein innostu sellaisista ihoa myötäilevistä perinteisistä malleista, mutta olen alkanut taipua tälle paitaklassikolle uusissa muodoissaan. Tässä myös shortsit työasussa.


Tämä pikeepaita on valmistettu valuvasta kankaasta ja sen malli on väljälinjainen. Materiaali ja leikkaus tekevät paidasta ajankohtaisen.


(bleiseri Filippa K / pikeepaita Tommy Hilfiger / kuviohousut Mexx)

Kesällä voi olla myös viileää, säätilat ovat ailahtelevia tai toimistossa on todella tehokas ilmastointi. Musta bleiseri toimii työpukeutumisessa ympäri vuoden. Tällainen rento housuasu muuttuu kätevästi asuste- ja kenkävalinnoilla eri tyyliseksi. Miettikää tuohon siroa pikkulaukkua ja lenkkareita, tai tote-mallista laukkua ja siroja ballerinoja. 
 (pellavainen t-paita Filippa K / housut Mexx / lenkkarit Vagabond)

Valkoiset lenkkarit voivat sopia myös työasuihin. Kengät ovat tärkeä osa asun tyylin määrittelyssä.
 (raitapaita ja farkut J. Lindeberg)

Raitapaita kuuluu eittämättä kesän työasuihin. Kesän farkuissa toimii vaalea tasainen pesu.
Viimeistellyt yksityiskohdat tekevät raitapaidasta erityisen. Hihansuiden vetoketjut voivat olla joko kiinni, tai ne voi avata, jolloin hihansuusta tulee kauniin mallinen.


(paitapusero Tiger of Sweden / farkut J. Lindeberg / ballerinat Unisa)

Pastellinsävyinen paitapusero on heleä, sävy näyttää kauniilta vähän päivettynyttä ihoa vasten. Tässä on tyylikäs farkkuasu työpäiviin. J. Lindebergin farkut ovat tosi naisellista mallia, vyötärö on aika korkea, samoin takataskujen paikat. Tällainen farkkumalli korostaa vartalon naisellisia muotoja.
 (mekko NoaNoa / sandaalit Vagabond)

Armyhenkinen valuvakankainen mekko on ihan mahtava. Voisin kuvitella tämän sopivan todella monen tyyliselle vartalolle. Vyötärön kiristysnauhan avulla väljyyttä ja vyötärön korkeutta on helppo säätää itselle sopivaksi. Ja arvostan aina sivutaskuja hameissa ja mekoissa. Tässä yhdistelin mekon tukeviin sandaaleihin, mutta miettikäähän taas kenkävalintaa. Jos tuossa olisikin naiselliset korkeat sandaalit kiilakannoilla ja ranteissa kasat kultakoruja, asun henki olisi erilainen.
Vagabondin sandaalit kuvastavat hyvin kenkien uusia linjoja. Koska vaatteiden linjat ovat väljentymässä, myös kenkien on tultava vähän "tukevammiksi". Näin asukokonaisuuksien mittasuhteet säilyvät oikeina. Syksyllä muodissa nähdäänkin varmasti jo uudenlaisia siluetteja.

Mikä on teidän kesän lempityöasu?

Olen jatkanut taas lisää aiheesta Sokoksen sivuilla, pääset kurkkaamaan jutun tästä.

"yhteistyö"


VIIDAKKO

(takki Tiger of Sweden*saatu Jenny Storesta / paita Ganni / farkut Diesel*saatu
lenkkarit Adidas / laukku Mulberry)

Ja kaikki hytisee tänään, niin minäkin. Olisi melkein saanut pukeutua villapaitaan, edes takki ei lämmitä tarpeeksi. Harmaana päivänä on hyvä sykähdyttää asulla, niinpä puin väriä ja kuviota ylleni. Gannin viidakkokuosinen paitapusero on uusi ostos, vaihtelua mun college-painotteiselle pukeutumiselle.

Tummanvihreä ja kasviaihe ihastuttaa. Sitä voi bongata paitani lisäksi myös meidän liikkeestä. tyynyissä ja yksityiskohdissa murretut tummemmat värisävyt ovat aika upeita.
Sattumalta &Brosin valaisimien värisävyt sopivat niin hyvin asuni sävyyn, että päätin nappaista kuvan myös lampuista. Pöytävalaisin on tosi hauska, materiaali on kangaspäällysteistä pahvia, tuote on pakattu litteään pakettiin ja se vain taitellaan kokoon. Värit ovat hienostuneen syviä. Tällaisista tuotteista missä on ideaa, pidän erityisen paljon.

Vilpoisaa tiistaita!

ARELA

26.5.2014

Olette nähneetkin jo monessa asukuvassani minun Arelalta yhteistyön puitteissa saamiani vaatekappaleita. Arela on kotimainen yritys, joka on tunnettu ylellisistä kasmirneuleistaan. Viime aikoina yritys on laajentanut kokoelmiaan myös puuvillamallistolla. Siitä olen saanut itselleni kolme ihanaa vaatetta. Mallistossa on ihan uutukaisina myös vilpoisia trikoopuuvillamekkoja, kutkuttavia ovat myös kesäkasmir-neuleet - kuulostaa mielettömältä.

Arelan valikoimaa voi ostaa merkin omista liikkeistä Helsingistä ja Tampereelta, kivijalkamyymälöiden lisäksi palvelee myös nettikauppa.

Kevään ehdottomaksi lempivaatteekseni on noussut tämä Arelan Love Sweatshirt. Materiaali on puuvillatrikoota, mielettömän pehmoinen päällä. Sanomattakin on selvää että harmaa sävy iskee minuun, mutta tästä löytyy myös houkuttelevan herkulliset vaaleansininen ja pinkki. Myös musta versio olisi mieleinen.
Paita on leikattu kauniisti, se tuntuu hyvältä päällä. Kokeilin sekä omaa kokoani, että numeroa suurempaa. Molemmat koot toimivat hyvin, mutta itse päädyin valitsemaan omaa kokoani suuremman, koska pidän paljon erityisen väljistä paidoista.

College on ollut minulla käytössä lukemattomien erilaisten asuyhdistelmien kanssa. Yleisimmin olen yhdistänyt paidan perusfarkkuihin, tiukempiin tai boyfriendeihin. Valkoisten farkkujen kanssa kokonaisuus on tosi raikas.
Arelan mallistosta löysin itselleni myös pitkään hakusessa olleet siistit college-housut. Rauni trousers-housut on leikattu niin hyvin, että vaikutelma olohousuista katoaa. Näitä olen käyttänyt avokkaiden kanssa, sekä silkkipaitaan yhdisteltynä, että kevyen pellavaisen t-paidan kanssa.



Rauni-housut ovat päässeet myös työpäivinä ylle. Paitaa ja kenkiä muuttamalla housujen tyylikin vaihtuu. Herrainkengät ovat ovela valinta käärittyjen lahkeiden pariksi. 


Ihastuin tähän rentoon Jules button-up-paitapuseroon ensimmäistä kertaa instagram-kuvan perusteella. Luulin ensin materiaalin olevan puuvillapopliinia, mutta paita onkin puuvillatrikoota. Miten oiva materiaali väljälinjaiselle paitapuserolle. Voitte uskoa, että tämä on erittäin mukava päällä.


Julesia on saatavana myös harmaameleerattuna ja mustana. Selkäpuolella on laskos, joten selästä paita on kauniin laskeutuva malliltaan.

Jules on niin pehmoista materiaalia, että sen voi pukea myös hameen tai housujen vyötärön sisälle. Tässä olen yhdistänyt paitapuseroon kuminauhavyötäröisen pitsihameen.

Arelaa voit seurata seuraavissa medioissa:

Facebook 
Instagram 
Pinterest 
Twitter 

Pakko sanoa, että ihailen aina Arelan ihania instagram-kuvia, niin kauniin harkittuja.

"yhteistyö"


MAANANTAIN TYÖASU

(college Zara / farkut Current Elliott / tossut Rivieras / pussukka Artek)

Maanantaipäivän mukava työasu. Ei ollut enää aamulla ihan helteinen ilma, joten sain nauttia oikeasta kollarikelistä. Tämä on ollut hyvä asuvalinta, ei ole tullut kuuma eikä vilu. Yksinkertaiset asuvalinnat ovat nyt jotenkin tosi paljon mieleeni, ei tarvitse turhaan kikkailla ja kiireen keskellä on mukava olla.

Jossain vaiheessa varmasti alan taas kaipaamaan jotain jujua asuihini, nämä jutut menevät vähän sykleittäin.

Kainalossa on Artekin seeprakankainen pussukka. Kesällä etenkin kaikki pienikokoiset laukut ovat käteviä. Instagramissa ennätinkin jo pussukkaa esitellä ja sain siitä kyselyitä. Nyt Koodin sivuilla on näistä ihanuuksista tarkemmat mitat ja hinnat.
Jalassa oikein kesäiset kengät. Reikäkankaiset Rivierakset. Näillä passaa olla vaikka sisällä, eivät ole hiostavat. Tummansininen on itselleni vähän vieraampi väri, pitäisi muistaa käyttää sitä enemmän ihan mustan korvikkeena.

Seeprapussukka sopii myös meikkipussiksi, sillä siinä on pyyhittävä vuorikangas. Tässä pienempi koko.


Mitäs teidän maanantaihin kuuluu? Minä kävin torilta ostamassa lisää tomaatintaimia. Pääsisipä pian istutuspuuhiin.

PIONIEN KESKELLÄ

24.5.2014



Mikä ihana raikkaus tulee leikkokukista. Instassa ollaan intoiltu edullisista pioninipuista. Asettelin töissä yhden kimpun somistamaan valkoista pöytäryhmää ja minun oli ihailtava sitä monta kertaa päivän mittaan.
(college Vince*saatu Gaudetesta / housut Isabel Marant / lenkkarit Puma Match)

Torstain Helsinkipäivä oli kiireinen, niin olin myös ajatuksissani, että unohdin kaivaa kameran laukusta. Tuloksena siis nolla kuvaa. Olisihan sitä voinut muutaman nappaista, vallankin kun kävelin pitkin kauniita punavuorelaiskatuja ja piipahdin mukavissa paikoissa.

Ostoksille ei oikein jäänyt aikaa, mutta piipahdin Gaudetessa, joka on ehdottomasti lempikauppojani ja siellä käyn aina kun vaan suinkin ennätän - onneksi hellä on nettikauppa, josta voikin tarkkailla koko valikoimaa. Gaudetella on myös inspiroiva blogi jota seurailen.

Tällä kertaa sain valita mukaani lahjan ja valintani osui, yllätys yllätys, college-paitaan. Vincen sinisävyisessä versiossa ihastutti ihan klassinen leikkaus ja upean laadukas kangas. Tässä on taas yksi lempivaate kaappiini.



Ihastuin kovasti sinivalkoiseen asukokonaisuuteeni. Vaikka olikin lämmin päivä, hengittävät materiaalit eivät tuntuneet tukalilta. Myös paidan hihojen kääriminen ylös auttoi helteessä. 


Tummanpunaiset pionit ovat aika upeita. Yleensä tulee valikoitua valkoisia tai vaaleanpunaisia, mutta täytyy muistaa välillä poimia näitä syvemmän sävyisiäkin. Näyttävät erityisen hyviltä valkoisessa sisustuksessa.

Leppoisaa viikonloppua!

SOMISTUSTA JA LAHJOJA

23.5.2014


Kesä alkaa näillä hetkillä ja kohta juhlitaan ylioppilaita ja muita valmistuvia. Muutenkin tähän aikaan vuodesta ollaan erityisen sosiaalisia ja erilaisia juhlia on paljon. Sokoksen yhteistyön merkeissä katsastan tällä kertaa kodin somistamista juhlia varten ja samalla pohdin vähän lahjojen ja tuliaisten valintaa.

Somistin meidän olohuonetta Sokoksen tuotteilla.

Juhlia varten tekee mieli freesata sisustusta, eikä siihen tarvita välttämättä suuria asioita. Itse tykkään siivota kaikki pienet yksityiskohdat pois ja aloittaa freesaamisen puhtaalta pöydältä, niin sanotusti. Juhliin voi miettiä teeman, esimerkiksi tunnusvärin, jota noudattaa somistuksesta pöytäkattaukseen ja kukkiin saakka. Näin lookista tulee harkittu ja juhlava.

Valitsin sohvalle mustavalkoisia Marimekon tyynyjä, graafiset kuosit ovat tehokkaita ja raikkaita. Joukossa on pehmennyksenä yksi neulepintainen tyyny. Tällaiset mustavalkoiset tyynyt sopivat minusta hyvin myös lahjoiksi, graafinen kuosi sopii todella moneen tyyliin.


Mustavalkoisten tyynyjen graafisuuden voi rikkoa yhdellä värillisellä tyynyllä - huomatkaa erilaisten kuosien yhdistely.

Tiedättehän miten rakastan koota erilaisia installaatioita. Meidän sohvapöydällä on aina jonkinlainen asetelma. Mielenkiintoisimmat kokonaisuudet syntyvät kun valitsee sekalaisia elementtejä. Kuvassa on Alessin teräskulho, Asan keraaminen maljakko, Finnmarin kynttilä ja Pentikin tuikkukippo.

Kesällä juhlien teemaväri voi olla myös reipas, sellainen väri jota ei välttämättä muuten ehkä valitsisikaan huoneeseen. Tässä olen poiminut esimerkiksi pinkin ja oranssin sävyisiä tekstiilejä. Tyynyt ovat Pentikin valikoimista ja huopa Lapuan Kankurien. Tällaiset raikkaat tekstiilit voi siirtää juhlien jälkeen vaikkapa terassille.
Sekoittele tekstiileissä erilaisia raitoja ja kuvioita, tyynytkin voivat olla eri kokoisia. Väriskaala yhdistää setin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Värikkäillä tekstiileillä tuodaan iloinen kesäilme kotiin.

Nämä näyttäisivät muuten ihanilta myös makuuhuoneessa. Miettikäähän noita tyynyjä valkoisten pellavalakanoiden seurana ja torkkupeittoa jalkopäädyssä.
Kotoa olisi hyvä löytyä erilaisia pieniä maljakoita. Aina ei tarvitse ostaa kokonaista kukkakimppua, pikkumaljakkoon sujautettu yksittäinen kukkanen antaa myös paljon iloa. Tällaisista erilaisista vaaseista on myös hyötyä somistusten rakentamisessa. Siksipä pieni maljakko on myös aina hyvä lahjaidea, sillä näitähän voi yhdistellä ihan miten tahansa.

Kuvassa Leonardon ja House Collectionin maljakoita sekä Iittalan tuikkukippo, joka myös toimii kukalle. Pöytäkattauksissa ihan loistavia koristeita, näitä voi sirotella noutopöytään tai kattaukseen.
Kokeile tasoille erilaisia asetelmia. Ryhmittely on tärkeää, asettele tiiviisti ja vähän epäsymmetrisesti. Vältä työntämästä esineitä liian lähelle seinää tai ripottelemasta niitä suoriin riveihin.
Väriä saa myös pienillä yksityiskohdilla. Lahjaksi voi viedä myös tehostevärejä, ainakin pienten esineiden muodossa.
Vielä erilainen asetelma sohvapöydälle. Leonardon kirkas pullea maljakko on loistava erilaisille kukille. Seuranaan Asan kivialusta ja pari pientä tuikkua.

Ihania kesäjuhlia!

Samaan teemaan liittyen seuraa taas jatkoa Sokoksen sivuilla, tässä.

Tehtiin myös aiheeseen liittyvä video, näet sen tästä.

"yhteistyö"

MATCH

21.5.2014

(paitapusero Filippa K / farkut Ralph Lauren / lenkkarit Puma / laukku Lumi*saatu)

Päivän työasuni oli superrento, sillä työpäivän ohjelmassa oli liikkeen siivousta ja uudellen järjestelyä. Rakastan tuollaisia järjestelypäiviä, on tosi kiva puuhailla ja somistella. Tietysti lopuksi on myös mahtava ihastella aikaansaannoksia.

Siivouspäivä sujui leppoisasti rennoissa lempifarkuissa ja hengittävässä puuvillapaitiksessa.

Päivän kiva juttu on uudet kengät. Olen kyllä totaalisesti hurahtanut valkoisiin lenkkareihin ja tänään sain uudet Puman valkoiset Match-tennistossut. Isäntä oli tilannut itselleen ja minulle samanlaiset valkoiset klassikot. 


Tällaiset kengät sopivat lähes mihin asuun tahansa. Tossujen nahka on ihanan pehmeää ja vähän eläväpintaista. Ovat tosi mukavat jalassa. Huomenna pääsevätkin kunnolla testiin, kun olen taas menossa Helsinkiin työreissulle.

Molempien tossut rivissä. Aika ihanat!