Tietoa mainostajalle ›

Avajaispaloja

30.5.2013

 

 

1popupavajaiset4


1popupavajaiset1

1popupavajaiset2

1popupavajaiset3

1popupavajaiset5

1popupavajaiset6

Tänään siis juhlittiin BEdesignin ja Saanan ja Ollin pop up-shoppien avajaisia. Kuvat napsaisin juuri hetkeä ennen kuin vieraat saapuivat paikalle. Koodi oli ihan täynnä ihmisiä ja meininkiä. Mieletöntä miten moni oli saapunut paikalle, tunnelma oli kirjaimellisesti kuuma ja korkealla. Itse päivystin enimmäkseen liikkeemme kassalla alakerrassa, mutta kupliva fiilis ja nauru kantautui myös sinne saakka. Kiva kun joskus on juhlia!

Jokirannassa

29.5.2013





(raitapaita ja housut Filippa K / laukku Mulberry / sormus YSL / ballerinat Repetto / aurinkolasit Lindex)

Tänään oli ihana päivä kävellä joen rantaa pitkin asiakaskäynnille. Liian harvoin maltan lähteä liikkeestä päivän aikana fiilistelemään kaunista Aurajokea. Kävelyn lomassa tuli kerrankin kuvattua päivän asu ulkosalla ja vielä ihastuttavassa miljöössä. Vaikka päivä on ollut todella lämmin, ohuen ohut neulepaitani on hengittänyt ja pitänyt minut vilpoisana. Asun keveyttä auttaa vielä lirumaiset housut, ovat varmasti mukavimmat mitä omistan. Kävelyretkeä varten jalkaan valikoitui mukavimmat ballerinat, muun osan päivää asua koristi Repeton tummansiniset ballerinat, ne sopivat vielä paremmin asuun, mutteivät jostain syystä ole ihan yhtä mukavat jalalle kuin nämä kiiltonahkaiset versiot.

Tällaista ihanaa aurinkoista menoa on minulla ollut tänään!

Koodin pop uppeja










Kuvailin eilen töissä Koodissa  BEdesignin ja Saanan ja Ollin rakentamia ihania pop up-shoppeja. Tänään illalla onkin avajaisjuhlat. Toivottavasti kaikki kesävieraat ilostuttavat meitä ja heitä käynnillään. Jos siis suunnittelette lomareissua tänne päin, tulkaa ehdottomasti moikkailemaan!

Isossa paidassa

28.5.2013






(paitis Filippa K / farkut Acne / avokkaat Givenchy / sormus YSL)

Päivän asu on väljä ja viileä puuvillapaitapusero. Tällaisen teltan alle on ihana piiloutua, on melkein kun kulkisi pyjamassa töissä. Yritin tehdä kokonaisuudesta hienomman klönttisormuksella ja avokkailla. Muistatteko kun kerroin pätkäisseni noiden Acnen farkkujen lahkeet hitusen liian lyhyiksi. Nyt kesäaikaan hutipituus ei haittaa, nilkat saavat näkyä reilusti. Etenkin ballerinojen kanssa yhdistelmä toimii tosi hyvin. Eli näistä farkuista tuli "kesäfarmarit".

Viikonloppu on sujunut pihatöissä. Nämä puutarhatarinat alkavat olla aika yleisiä kaikilla oman pihan tai terassin omaavilla bloggareilla. Meillä on rakennettu rinnettä, istutettu perunaa ja vähän perennojakin. On tämä kotipuutarhuriopettelu niin jännittävää. Tänään taas suuntaan töiden jälkeen rautakauppaan, multa loppui kesken, samoin nurmikonsiemenet ja muuritiilet jne.

Ihania ulkoiluhetkiä teillekin!

Syksy ei ole silti vielä mielessä..

25.5.2013

Lindex A/W 2013 Collections

1lindexfall2

Lindex A/W 2013 Collections

 

kuvat: Lindex


Minun on ihan pakko näyttää teillekin näitä Lindexin syksyn uutuuksia. Vaikka syksy ei ole tippaakaan vielä mielessä, edes pukeutumisen kannalta, on kyllä pakko kuolata noita asukokonaisuuksia. Farkkupaidat, kipparintakit, motohenkiset takit, ihanat neuleet ja sen sellaiset iskevät minuun aina. Erityisen paljon ihastuin alimman kuvan vihreään villakangastakkiin.

Syksy älä silti tule nopsaa, jaksan kyllä odottaa ihanaa takkia :)

Mitäpä pidätte noista?

instagramin ihanuus

24.5.2013

1chiliinsta

Instagram on aivan ihana. Joskus innostun postailemaan hetkiä monta kertaa päivässä, toisena päivänä unohdan koko sovelluksen. On kuitenkin tosi kiva katsella kuvia toisten hetkistä päivän mittaan, vaikkapa kaupan kassajonossa, kahvitauolla, tai muuten vaan sohvalla köllötellessä. Instagramilla pääsee vielä hitusen lähemmäksi henkilöä kuin vaikkapa blogissa, näin itse ainakin koen. Tuleepa joskus rupateltuakin muutama sana siellä toisten kanssa.

Minua voit seurata @muotimielessa ja Koodin Tomia @tomikouvola, näin pysyt jyvällä myös Koodin tapahtumista :)

Tärkein syy kuitenkin tähän päivän toiseen postaukseen oli isännän löytämä superhyperhauska musiikkivideo, siinä ollaan instagramin maailmassa. Teidän on pakko katsoa tämä (valitettavasti videon upottaminen ei onnistunut, teidän täytyy käyttää tuota osoitetta):

http://youtu.be/Nn-dD-QKYN4

 

pari uutta

23.5.2013

1sormus1

1sormus2

Heippa muutaman päivän tauon jälkeen. Kuvissa esiintyy pari äsken vaatekaapistooni päätynyttä uutuutta. Filippa K:n ohut merinovillaneule on tämän kevään pakollinen raitapaitaostos. Ihailin kyseistä neuletta niin monta kertaa superelegantin Sofian yllä, että en voinut olla sortumatta siihen. Tällaisena hitusen viileämpänä kesäpäivänä oikein mainio valinta. Neuleen malli ei ole kovin väljä, joten tuon kanssa sopii erityisen hyvin vähän löysemmät housut ja muhkeampihelmaiset hameet. Pillifarkut ei ole omalle kropalleni paras pari niukalle paidalle.

Toinen ihanuus, eli YSL:n sormus, päätyi kaapiini onnistuneen vaihtokaupan seurauksena, kiitos vaan vaihtajalle. Sormus on täydellisen kokoinen ja kiven väri juuri mieleinen, siinä on armyvihreä säväys, joka on yksi lempiväreistäni.

Näillä herkuilla voinkin vähän lohduttaa itseäni - kauan odotettu Köpis peruuntui. Sain illalla kuumeen ja vatsataudin, eikä aamukoneeseen ollut asiaa. Näinpä siis lupaamani Köpis-raportointi jää tällä erää. No, onneksi saan matkaraporttia Tomilta.

Täällä on katse suunnattu jo tuleviin kivoihin juttuihin. Ensi viikon keskiviikkona Koodissa juhlitaan Saanan ja Ollin sekä BEdesignin pop up-kauppojen avajaisia! Kutsuja juhliin voi noutaa vaikka Koodin tiskiltä tai muuten vain piipahtaa keskiviikkona paikalla!

saanajaollibekutsu

Silkkipaidassa

17.5.2013



(silkkipaitis Equipment / vyö Acne / farkut Zara / laukku Louis Vuitton / avokkaat Nine West)

Allaolevan postauksen lisäksi saatte nähdä myös tämän päivän asuni, en malttanut olla julkaisematta tätä, kun kerrankin olen oikein silkkipaidassa. En tiedä miksi tartun niin harvoin silkkiseen paitaan, vaikka pidän tästä kovasti. Ehkä yritän säästellä tätä liikaa. Olen myös kerrankin korkkareissa, tuollaiset puolikorkeat avokkaat ovat kyllä mainiot, niillä saa asuun naisellisuutta ja ne ovat silti mukavat jalalle. Tiedättehän että olen etsinyt vastaavia mustia jo iät ja ajat. Kenkäkranttu ilmoittautuu - olen selaillut kaikki mahdolliset kaupat läpi, enkä ole vielä bongannut ihan oikeita. Vinkkejä saa antaa.

 


Tänään olallani keikkuu pitkästä aikaa ikivanha LV:n Boulogne-laukkuni. Olen ostanut tuon melkein 20-vuotta sitten Istanbulin LV:n liikkeestä. Tämä oli toinen arvokas laukkuhankintani ja silloin olin ihan pähkinöinä tästä. Laukkua on kyllä ulkoilutettu ahkerasti, varsinkin ensimmäisinä käyttövuosina, nykyään se unohtuu aika usein hyllyn perukoille. Pikkusiskoltani muuten löytyy samanlainen laukku, hänen kappaleensa on vain aika paljon uudempi, vaikka vuosia vanhahan sekin on. Vieläkö Suvi ulkoilutat tuota ahkeraan? :) Tätä mallia ei ole enää muutamaan vuoteen valmistettukaan.

Muistutan vielä, että olen ensi sunnuntaina 19.5. Turku Design Festivaalin järjestämällä Turku Fashion Flea-kirppiksellä myymässä kaapin siivouksesta yli jääneitä tavaroitani. Pyrin olemaan paikalla Café Aulassa n. klo 15.00-17.00. Tulkaahan piipahtamaan! Myyntipöydältäni löytää mm. Whyredin mustan mokkaisen nahkatakin, French Solen ja Burberryn ballerinat (36-37), DKNY:n punaisen laukun, Filippa K:n mustan pikkulaukun yms.

täydellinen mekko

1inesdela

kuva: via En mammas dag -Weronica


Tässä teille täydellistä tyyli-inspiraatiota kesään. Tyyli-ikoni Ines de La Fressange näyttää taas kuinka musta ja yksinkertainen toimivat. Naisellisen rento paitamekko on yhdistelty upeisiin mataliin sandaaleihin. Kiinnittäkäähän samalla katse myös leidin kauniiseen hiusmalliin. Itse en ole erityinen lyhyiden hiusmallien ystävä, mutta joskus näkee niin inspiroivia leikkauksia, että alkaa itsekin haaveilla hiusten napsaisemisesta - tosin tällä hiuslaadulla lookista ei tulisi kuvan kaltainen. Mutta Ineksen hiusmalli on kaukana tanttamaisesta leikkauksesta.


Mitä mieltä olette lookista?

kesäisessä säässä

16.5.2013




(paita HM -saatu / farkut Nudie / ballerinat Repetto / laukku Mulberry / aurinkolasit Lindex)

Mikäs tänään on tepastella superlämpimässä säässä ilman takkia, ulkona tarkenee jo lyhythihaisella paidallakin. Asuni on tänään mukava ja yksinkertainen, kuten melkein aina. Pehmoinen HM Trend-malliston neulepusero on yksi suosikkivaatteistani. Kävin ostamassa ison valkoisen hortensian kotiportaille, nyt meinaan tulla hulluksi kukkatiskeillä, tekisi mieli ostaa ja ostaa. Pihamaalla iloitsin tänä aamuna myös hurjasti nousseista pioneista, niiden seuraksi täytyy tosin hankkia vielä muutama taimi lisää, jotta saan tarpeeksi ison pionipenkin. Olen myös suunnitellut jonkinlaista pidempää kukkapenkkiä talon edustalle...nämä on näitä tyttömäisiä pihamietteitä :)

Joko teillä on kesäkukat valittu ja suunniteltu?

Tämän illan istutustouhut taitavat kuitenkin jäädä jääkiekon varjoon, kohta suuntaan sohvalle nauttimaan jännittävästä lätkäillasta!

mä vaan

14.5.2013






(kasmirneule Acne / vyö second hand / boyfriend-farkut Current Elliott / ballerinat Repetto)

Tiedättekö, että ohut kasmirneule on mitä ihanin tällaisena alkukesän päivänä. Neule hengittää ja lämmittää, oli siis vilpoisempi paikka tai lämpimämpi, materiaali toimii todella hyvin. Parasta on myös materiaalin tuntu ihoa vasten, mikään ei voisi olla pehmeämpää. Suosittelen pitämään silmät auki kasmirneuleiden kohdalla aina alennusmyyntiaikoina, omanikin on löytö Acnen aleista joskus kauan sitten. Tänään myös luovutin sukkien kanssa, sujautin paljaat varpaani ballerinoihin, kenkiä suojaa sisäpuolella pohjalliset. Pyrin käyttämään kaikissa kengissä aina pohjallisia, etenkin kesäkengissä. Asua ryhdistää joskus kauan sitten löydetty second hand niittivyö.

Tässä vielä yksi kiva juttu:

1kalenterissa2

Ensi viikolla suunnataan porukalla Köpikseen pariksi päiväksi. Tiedossa on työjuttuja ja kuvailuja. En ole ennen käynyt Tanskassa, joten ihan jännää päästä tutustumaan uuteen kaupunkiin. Tällainen pieni kaupunkipyrähdys on kiva aloitus kesälle. Olen kuullut niin paljon ylistystä Köpiksestä, että odotukset ovat todella korkealla. Mahtava päästä hakemaan inspiraatiota sekä sisustamiseen, että pukeutumiseen. Tanskalaisilla on pettämätön tyylitaju. Täällä seuraa sitten raporttia matkan anneista!

raitaisessa

13.5.2013





(bleiseri Filippa K / raitapaita StJames / farkut Acne / nahkatennarit Miu Miu)

Täällä ollaan sukat makkaralla, eikä niin kauniisti :) olen aloittanut sukkahousuttoman kauden ja pehmeä lasku siihen tapahtui ihon väristen polvisukkien kanssa. Voitte itsekin todeta kuvista, ettei mikään kaunein valinta, ovat vähän valuvaista sorttia nämä. En vaan jotenkin tykkää pitää nahkaisia tennareita ihan paljaissa jaloissa, lisäksi tykkään hitusen lyhyistä lahkeista, joissa nilkat vilkkuu, näin ollen ei jää juurikaan vaihtoehtoja.

Oletteko te ihan paljain varpain kengissä, vai oletteko löytäneet näkymättömän sukkaratkaisun?

Nyt kun kesä on saapunut, toivon taas saavani uutta intoa pukeutumiseen. On ilo siirtyä keveämpään kesävaatevarastoon. Olenkin aloittamassa vaatekaapin siivousta kesäkuntoon. Siivousurakka on saatava johonkin kuntoon ensi viikonlopuksi, sillä olen lupautunut myyjäksi Turku Fashion Flea-kirppikselle, joka on 19.5. sunnuntaina Cafe Aulan tiloissa.

Sorry for not translating lately. I have had so boring days clothing wise, I have just eaten and done some garden work. Now that the summer has arrived I hope to gain more inspiration for clothes. Have to sort out my closet and see what goodies it is holding. Latest find are these Miu Miu sneakers :)



12.5.2013

1gnocchitditrevi

Hyvää lauantai-iltaa kotisohvalta. Täällä ollaan taas tänään katseltu jääkiekkoa ja rehkitty pihalla, sen jälkeen syöty isännän valmistamaa herkkuruokaa. Nyt on hyvä lepäillä ja laiskotella.

Eilen olinkin pitkästä aikaa ulkona syömässä, kun ihana Marjukka  oli visiteeraamassa täällä Turussa. Olipas mukava nähdä ja jutskailla. Taidan tosin olla aika huono bloggari, kun olin jättänyt kameran kotiin. Ainoa kuva meidän illasta on tuo yllä oleva instagram-ruokakuva. (minua voi seurata instagramissa @muotimielessa).

Kävimme syömässä di Trevissä, siellä en ollutkaan ennen aterioinut. Valitsin ruokalistalta gnocchit kermaisessa juustokastikkeessa - en ole muuten ikinä ennen tainnut maistaa gnoccheja. Ravintolassa oli ihan mielettömän ystävällinen ja mukava palvelu, siitä tuli todella hyvä mieli! Oma annokseni oli ihan ok, mutta kieltämättä ehkä vähän enemmän muistutti klimppisoppaa kuin italialaistyyppistä annosta. Tosin kuten sanottu, en tiedä millainen määrä kastiketta gnocchien kanssa kuuluisi tarjoilla :)  Jälkkäriksi nautin pannacottaa mansikkakastikkeella, se oli hyvää, vain hitusen liian makeaa. Ja kun tässä nyt alettiin ravintola-arvostelua tekemään, voisin vielä kritisoida di Trevin nettisivuja; miksei siellä ole ruokalistaa nähtävillä?! Mutta hyvä palvelu jätti silti hyvän mielen paikasta, terkut vaan meidän herttaiselle tarjoilijalle, jos sattuu tätä lukemaan.

Mulla on taas tainnut pyöriä ajatukset aika lailla ruoan ja puutarhan ympärillä :) jospa ensi viikolla puhutaan taas enemmän vaatteista. Mahtavaa sunnuntaita!

 

pihahommissa

10.5.2013

1pihahommia1

1pihahommia2

1pihahommia3

1pihahommia4

1pihahommia5


1pihahommia6


Kuten varmasti tosi moni muukin, olemme tänään käyneet taimistolla hankkimassa pihalle uusia kasveja. Tänään olikin mitä mahtavin puutarhailma, pientä sadetta ropsutteli tovin, mutta iltaa kohden sää kirkastui ja istutushommat saatiin toteutettua erittäin lempeässä keväisessä ilmassa.


Hankimme pihalle pitkään haaveilemiamme kasveja; japanin riippakirsikkapuun vaaleanpunaisin kukin, ruusumantelin myös vaaleanpunaisin kukin, pari alppiruusua ja yhden kyynelkoivun metsän puolelle. Ihana kun pihalla pian kukkii hempeä roosa. Viime vuonna istutimme naapurin kanssa tontin rajalle monta sireeniä, nekin ovat hyvässä kasvussa. Meille on tulossa hempeä puutarha :)


Asioimme Kauppilan puutarhassa ja aluksi meinasi mennä vähän hermo huonosti merkattuihin kasveihin, lisäksi sade turhautti mieltä. Kyselin apua eräältä myyjältä, mutta hän vaan käveli kiireisenä ohi ja huikkasi jotain - meinasimme jo lähteä pois koko kaupasta, kunnes marssin tomerana toisen myyjän juttusille. Hän olikin superherttainen nuori nainen joka pelasti koko ostokokemuksen; vaikkei tietoa hirmuisesti ollutkaan, ystävällinen asenne ja auttavaisuus toimivat. Löysimme hänen avustuksellaan juuri sellaiset taimet joita olimme toivoneet. Hänpä vielä möi meille ihanan ruusumantelinkin, jota emme itse olisi ehkä löytäneet. Kiitos vain mukavasta palvelusta hänelle.


Ajattelinpa tässä vinkata muille ulkona oleileville loistavista pihakengistä. Ostin sattumalta Cittarista, vähän huviksenikin, miehelle tuollaiset Isäntä-kalossit. Kengät osoittautuivat ihan mahtaviksi, niissä on pehmoinen teddykarvavuori, joten ovat mukavat paljaisiinkin jalkoihin, pitävät lämpimänä ja kuivana. Kengät on helppo työntää jalkoihin ja ne sopivat lähes ympärivuotiseen pihakäyttöön. Kipaisin siis hakemassa myös itselleni vastaavat Emäntä-versiot. Hintaa poposilla oli reilut 16 euroa, suosittelen lämpimästi :) Emäntiä oli muuten myös vaaleanpunaisena, mutta tylsästi päädyin mustiin, olis muuten tullut vähän vaaleanpunainen Juicy Couture-viba.


Että näin hohdokasta vapaata täällä on vietetty. Meillä on vielä kovat urakat tänäkin kesänä pihan teossa. Tämä pihatarina siis saa vielä monta kertaa jatkoa. Seuraavaksi rakennetaan kasvimaata ja yritetään korjailla rinnettä jne.

kesän mustat mekot

7.5.2013

1mustatmekot


(mekko DKNY / mekko T Alexander Wang / mekko H&M / mekko Tiger of Sweden / laukku Givenchy / sandaalit Sophia Webster / huulipuna Make up Store)


Olen tainnut useaan kertaan mainita mustan olevan tänä keväänä ja kesänä erityinen ihastukseni kohde. Päivettynyttä ihoa vasten musta näyttää hyvin elegantilta. Voisin hyvin valita kevään ja kesän juhliin mustan mekon, jonka vakavuutta keventäisin iloisen värisillä asusteilla. Tällä kertaa asukollaasissa onkin hillityt vaatteet ja hulluttelevat asusteet - usein kokonaisuus toimii erityisen hyvin juuri tuon kaavan mukaan.


Millaisia mekkoja te olette kaavailleet kesäkauteen?

Chanel

1chanel1

1chanel2

1chanel3


(bleiseri J Lindeberg / neule Benetton / farkut Current Elliott / laukku Chanel / kello Cartier /


lenkkarit Karhu / aurinkolasit Lindex)


Tänään illan suussa töistä kotiuduttuani hilluin takapihalla kameran ja jalustan kanssa. Koko naapurusto tuntui nauttivan lämpimästä säästä ulkosalla ja minä kiersin meidän pihaa ympäri kuvaten itseäni, lopulta häveliäisyys voitti ja menin suosiolla talon taakse suorittamaan homman rauhassa. Vielä on vähän säätöä tarkennusten kanssa, nyt apuna oli ruohotupsu, eikä se ollut ihan paras apuri.


Kuitenkin, olin vähän ylipukeutunut (kerrankin) lämpötilaan nähden, sillä aamulla kuvittelin päivän yhtä vilakaksi kuin viime viikolla ja niinpä vetaisin päälleni lämpimän neuleen. Onneksi se tuntui olevan vähän liikaa ja huomenna kokeilenkin jotain keväisempää asukokonaisuutta. Mallailin pitkästä aikaa myös talviteloilla lepäillyttä Chanelin laukkuani, ihana ottaa tuo taas käyttöön.


Today it was clear - the weather is finally warming here in Finland. I was swetting in my sweater :) Tomorrow I will choose something that is more suitable for the spring weather. My Chanel bag has been resting for the winter time and now I feel like I have new bag for the summer season - oh so lovely.

lomalainen

4.5.2013

1olkkarissa3

1olkkarissa4

1olkkarissa1

1olkkarissa2

Heippa pitkästä aikaa! Tulipas tässä talvilomalla pidettyä myös hetki blogilomaa. Olen ollut tällä viikolla kyllä maisemissa, ihan vain kotosalla, mutta vain levännyt ja touhunnut minimisti kotihommia. Tällainen pieni kotiloma tekee hyvää, saa ladattua akkuja kiireiseen kesäkauteen. Talviloma on aika kiva viettää näin keväällä, ainakin jos pitäytyy ihan kotimaassa eikä suuntaa lämpimään.

Vappukin tuli vietettyä rauhallisesti, paisteltiin kotona munkkeja ja kaikkea, ihanan perinteikästä. Lettunenkin sai oman vappuhuiskan, vähän hän koitti sitä ylpeänä kanniskella, onneksi ei repinyt riekaleiksi sitä, saa laittaa säilöön ensi vuotta varten.

Katsokaas muuten miten nättejä liljoja löysin ihan Prismasta, olin itsekin ihan yllättynyt oksien laadusta. Tuossa ne ovat jo hiukan nahistuneet monen päivän maljakossa seisomisen jälkeen. Mutta onnistunut ostos tällä kertaa, kaikki nuputkin taitavat aueta. Olen sävytellyt olkkaria muutamalla värikkäällä tyynyllä keväisemmäksi. Pian kanniskelen loputkin villajutut talviteloille ja laittelen lisää kesätyynyjä. Nyt lempparini on tuo Svenskt Tennin kukkatyyny, onneksi niitä löytyy vielä pari lisää kaapista.

Lettunen on aika pörröinen, pitää kohta taas siistiä turkkia. Toinen on ollut ihan älyttömän suloinen ja kiltti, kuten aina. Hän niin tykkää oleskella omalla pihalla, pysyykin nätisti missä pyydetään, reipas poika. Mutta tiedättekö mitä, Lettunen saa toivottavasti kesän alussa pikkusiskon, jos kaikki menee hyvin. Meidän koirulainen on niin rakastava ja sosiaalinen, että uskon hänen olevan tosi iloinen toisesta pikkukoirulaisesta. Elämme jänskiä aikoja.

Vielä vapaa viikonloppu ja sitten taas töihin, kivaa sekin.