Tietoa mainostajalle ›

eteisessä

30.1.2013

kuva

kuva

Tänään kokeilin vähän uusia juttuja eteiseemme. Olen jo pitkään halunnut mattoa tuohon tilaan, enkä ole oikein löytänyt ihan mieleistäni. Nappasin töistä muutaman Pappelinan maton soviteltavaksi, pari mustavalkoraidallista ja kuvassa näkyvän geometrisesti kuvioidun. Hitusen tuo kapoinen koko askarruttaa, toisaalta en haluaisi täyttää eteistä liian raskaallakaan matolla. Saapas nähdä mihin päädyn.

Kokosin huvikseni lipaston päälle sekalaisen kokoelman esineitä, nyt kun vihdoin saimme tänään Utensilon, normaalisti lipaston päällä lojuvat pikkusälät löysivät lokeroista oikean paikan. En taida noin täyteläistä asetelmaa lipastolla pitää, mutta oli kiva vähän kokeilla miltä tyhjähkö eteinen näyttää runsaammalla somistuksella.

kuva

Kuva tuulikaapista, jonne Utensilo päätyi. Olen tosi tyytyväinen siihen, kiitokset vaan Tomille vinkistä. Nyt avaimet, lompakot, postit, kynät, koirankakkapussit, koiran hihna yms. ovat aina oikeilla paikoillaan. Utensilon vieressä on Muuton koukkuja (joista yksi on repsahtanut, johtuu haperosta seinästä).

Tuulikaapissa on mattapintainen harmaa laatta, siitä pidän kovasti, pinta on vähän kivimäinen. Kynnysmatto on Chilewichin ja muovia, erittäin käytännöllinen.

Tällaiselta eteinen näytti siis tänään illalla, keinovalon loisteessa :)

Our entrance and hall, where I tried a new carpet from Pappelina. We also got Utensilo today, it is a very handy storage system.

villis

29.1.2013

kuva

kuva

(villatakki Benetton / pellavateeppari Acne / vyö kirppis / farkut Current Elliott / kengät Lacoste)

Tässäpä taas yksi Benettoneista esittelyssä, tuo villatakki on niin kiva, että tekisi mieli pukeutua siihen koko ajan. Minulla on koko M, eli väljyyttä suosin tässäkin mallissa. Villatakki tuntuu pitkästä aikaa melkein jakulta, niin erilainen se on villapaitoihin verrattuna. Kenkinä kuvaan sattuivat äskettäin hankkimani uudet ulkonkengät, nuo sopivat vähän tällaiselle loskaiselle kelille kumipohjien ja paksun nahkapinnan ansiosta. Pakkasella eivät kyllä ole kovin lämpimät.

Kuvat ovat eiliseltä. Oli sellainen "ihanuuspäivä", tiedättekö kun kaikki perusasiatkin tuntuvat niin ihanilta. Hehkuttelin mielesäni mm. ihana kun meidän kodin vieressä on bussipysäkki, pääsee niin kätevästi myös bussilla töihin, hyvä tuuri sen suhteen - Lettunen on kyllä niin viisas ja kiltti koira, miten meillä onkin niin ihana "karvalapsi" - joku herttainen oli nauhoittanut minulle Grand Design-ohjelman, jossa tehtiin upea arkitehtoninen talo maan sisään niitylle, mieletön, onpa kiva kun joku ajattelee mua huomaa tuollaisia esitellä....jne. Tykkään olla onnellinen ihan tavallisista asioista, ikinä en halua lakata arvostamasta arkea.

Ihanuuspäiviä teillekin!

Here is my Benetton cardigan, it almost feels like a jacket after wearing just sweaters for so long. Sorry for the winter boots in the picture, forgot to change better shoes for the picture :)


kuva

sisustushaaste

28.1.2013

kuva

In & Out 2013 haasteessa pyydän sinua kertomaan mikä sisustukseen liittyvä asia lyö itsensä läpi ja mikä sen sijaan vaipuu unholaan kuluvan vuoden aikana? Asia voi olla esine, väri tai tyylilaji, pääasia että se liittyy sisustukseen. Kerro valintasi tekstillä, kuvilla ja/tai linkein. Myös yllä oleva haaste-kuva on käytössäsi.

Saatuasi haasteen, kerro vastauksessasi keneltä haasteen sait ja valitse viisi bloggaajaa, kenelle lähetät haasteen eteenpäin. Muista myös käydä kertomassa haastamillesi bloggaajille haasteesta! :)

Sain yllä olevan sisustusaiheisen haasteen Inspired by love-blogin Sannalta - kiitosta vain, tätä oli mukava koota.

Nämä asiat ovat mielestäni nyt vuonna 2013 pinnalla:

decoration

(kollaasin tuotteet: sohva Adea Wilhelm / pikkupöytä Muuto Around /ruokapöytä Hay Loop / lipasto Asplund Snow / valaisin Tom Dixon Etch)

  • keveät linjat huonekaluissa
  • vaaleahkot puun sävyt
  • pellava ja muut luonnolliset materiaalit tekstiileissä
  • erilaiset metallin sävyt ja niiden huoleton sekoittelu
  • rennot asetelmat ja kollaasit (aina)
  • laatuun satsaaminen
  • "vähemmän on enemmän"-ajattelu
  • esineiden ja huonekalujen rohkea yhdistely
  • itse tuunaaminen
  • vanhojen juttujen hyödyntäminen sisustamisessa
  • patinoitunut konjakin sävyinen nahka
  • hyvän suunnittelun arvostaminen
  • mattapinnat
  • kasvit
  • taide ja julisteet
  • marmori, betoni ja mattamusta kivi
  • väreistä aina valkoinen ja musta, lisäksi harmaa, koralli, haalea vaaleanpunainen, smaragdin vihreä, keltainen

kuva

kuva

kuva

 

Nämä asiat ovat mielestäni väistymässä 2013 sisustamisessa:

kuva

 

  • huonolaatuiset, möhkömäiset divaanisohvat
  • kimaltavat bling bling jutut
  • heppoiset ja koreat valaisimet
  • korkeakiiltoisen pinnan liikakäyttö
  • tekokuidusta kiiltävät pörrömatot joka paikassa
  • sisustustarrat
  • hotellimaisuus kotona
  • luksus lookki
  • nahkasohvat
  • liika valkoisuus
  • liika kliinisyys (ei näy elämää)
  • koristeraidat kaakeleissa
  • koukerotapetit 
  • massiiviset huonekalut

Pakko vielä mainita noihin out-juttuihin liittyen, että ei kannata ottaa hernettä nenään jos kotoa löytyy jotain noista - meiltäkin löytyy :) Nuo ovat vaan antamassa karkeaa kokonaiskuvaa siitä, miten näen sisustuksesta kiinnostuneiden kodin muuttuvan. Mitä enemmän sisustusta seuraa ja harrastaa, sitä mukaa maku muokkautuu ja hioutuu. Oppii löytämään kestäviä asioita, omaa tyyliään. Olen sitä mieltä, että tyyli pysyy aina, muoti vain hienovaraisesti hioo hyvää tyyliä, se maustaa sitä aikaan sopivaksi ja tekee ikuisesta ja klassisestakin tyylistä vähän kokeilevamman.

Haastan seuraavat bloggarit tekemään tämän haasteen:

Valkoinen Harmaja, Pihkala, .K.O.T.I, home via laura ja bonbon

 

koodin uutisia

26.1.2013

kuva

Ajattelin vinkata täälläkin meillä töissä alkavasta kampanjasta! Ensi viikolla kaikista myymälässä olevista tuotteista saa 20 % alennuksen. Lisäksi ensi viikon aikana tehdyistä huonekalu- ja Flos-valaisintilauksista saa tuon saman 20 % alennuksen. Tarkempia tietoja löytyy vielä Koodin blogin puolelta.  Meillä ei ollut ollenkaan alennusmyyntiä tänä talvena, koska ajattelimme sen sijaan tarjota tällaisen monipuolisemman kampanjan, näin jokainen voi valita itse mitä haluaa ostaa alennuksella :)

Ensi viikolla olemmekin Maijan kanssa kahdestaan töissä, sillä Tomi on nauttimassa talvilomastaan auringossa :)

harmaata värien keskellä

25.1.2013

kuva

kuva

(neule Benetton / farkut Current Elliott / käsikoru Proenza Schouler / saappaat Miu Miu)

muuto

muuto Around

Ja tässä o-aukkoinen Benetton-neule esittelyssä. Huomatkaa, että paitani kokoa on L, vaikka normaalisti olen kokoa XS. Minusta nuo neuleet vaan ovat nätimpiä väljinä, kuin vartaloa nuolevina.

Vaaleanharmaa väri on muuten tosi kaunis heleiden värien kanssa yhdisteltynä, sekä pukeutumisessa, että sisustuksessa. Muuton ihana sohva on helmenharmaata villaa, sen kanssa voi rohkeasti iloitella värien kanssa. Miksi sohvapöydän pitäisi aina olla hillitty :) Punaisella pöydällä on yksi lempparivalaisimistani, Flosin Gatto, suunniteltu jo vuonna 1960. Meillä killuu kotona saman sarjan Viscontea-kattovalaisin ruokapöydän yllä, noista valaisimista tulee ihanan pehmeä ja tasainen valo.

Se on sitten taas perjantai, tarkoittaa perinteisesti hyvää ruokaa ja rentoutumisiltaa. Mitä sitä söisi illalla - mitä te syötte?!

So here is my gray Benetton sweater in action. Look how great pair light grey is with bright colours. One of my favourite lamps is Gatto from Flos, designed in 1960.

alelöydöt

kuva

Ei liene mikään ylläri, että rakastan perusneuleita ja harmaata väriä. Joten pikaisella ostosreissullani Myllyyn en voinut kävellä Benettonin alennusmyynnin ohi hamstraamatta muutamaa neuletta. Ostin yhden o-aukkoisen, yhden poolokauluksellisen ja yhden villatakin. Villaneuleet ovat niukkaa mallia, minulla on koot M ja L, joten älä edes kokeile pienempiä :) Normihinnat olivat 29,90 € ja 39,90 €, noista hinnoista tulee nyt -40%, joten hinnaksi ei jää juuri mitään. Vaikkakin vuosien varrella Benettonin villaneule on kärsinyt laadun suhteen, ovat nuo edelleenkin hintaansa nähden kelpotuotteita. Joten suosittelen "peukku ylös".

 

pakkasasu

24.1.2013

kuva

(takki Peak / pooloneule Benetton / ruutupaita ja farkut Acne / kengät Miu Miu / laukku Mulberry Bayswater / pipo Stockalta)

Tässäpä arkirealismiasu. Olen kyllä aika kurkkuani myöten täynnä tuota untuvatakkia, tämä on takin viides käyttövuosi ja ulkoilutuskertoja on todellakin ihan liikaa. Mutta kun kylmällä ilmalla lämmin untsikka on parhautta. Aamulla kun aukaisee ulko-oven ja lähtee töihin, on ihana olla piilossa lämpimän palttoon suojissa. Takki on myös hurjan kätevä monine taskuineen, käsilaukkua ei tarvitse juurikaan kantaa mukana, omaisuus mahtuu mukaan ja lajittelu on helpompaa kuin laukun kanssa kuljettaessa. Olin ajatellut ostaa tänä talvena takille seuraajaksi mustan saman tyyppisen, mutten löytänyt / raaskinut ostaa uutta. Kohtahan talvi on ohi, eiköhän tällä vielä mennä tämäkin vuosi.

Pipo on mieheltä pihistetty, olen tuohon mieltynyt, kunhan vähän lämpenee, kokeilen sitä myös villakangastakin kanssa. Muuten asusta ei ole erityistä kommentoitavaa. Paitsi että nuo saappaat ovat olleet nyt melkein joka päivä jalassa, tuntuvat sopivan mihin tahansa asuun - jopa tuon untuvatakin kanssa kivat, tekevät siitä vähän vähemmän urheilullisen kokonaisuuden.

This is how I look almost every day when it is cold outside. My Peak parka is already 5 years old and still going strong, have not found a replacement for it yet, would like to have similar in black.

sekalaista

22.1.2013

kuva

kuva

kuva

Tuo Tom Dixonin metallivalaisin olisi ihana killutin makuuhuoneen katossa. Olen tilannut makkarimme seinälle tauluhyllyt Lehtorinteeltä, odotan innolla pääseväni sommittelmaan tauluasetelmia niihin. Löysin autotallista kassillisen mustavalkoisia valokuvateoksia ja grafiikoita, niitä voisi yhdistellä värikkäämpiin tauluihin.

Myös kirjahyllyssä alkaa oikea järjestys löytyä. Pidän kirjojen huoneisiin tuomasta lämmöstä, kirjahyllyyn on kuitenkin kiva sijoitella väliin jotakin kevennyksiä. Meillä lähinnä vanhoja keramiikkaesineitä ja muuta hassua. Tällä hetkellä hyllyssä majailee myös vanha putkiradio - minun pitääkin kuvata kokonaisuus paremmin teille, odotan vaan kärsivällisesti valoisaa ja rauhallista hetkeä kuvaushommille.

Minun tulee nukuttua vapaapäivinä hävettävän myöhään, sitten kun nauttii pitkän ja rauhaisan aamupalan, touhuhetken Lettusen kanssa ja muutaman muun askareen, niin onkin aina jo iltapäivä. Mutta joka päivä valoa on pidempään. Hassua miten tuntee "valokuvaajana" huonoa omaa tuntoa valoisien hetkien tuhlaamisesta - onko teillä muilla valokuvaamista harrastavilla sama ongelma?

Niin muuten olen tilaillut meille myös tuulikaappiin Tomin kovasti hehkuttaman Vitran Utensilon valkoisena. Siihen kuulemma uppoaa uskomaton määrä pikkusälää. Nyt odottelen innolla säilyttimen kotiutumista, saan ehkä eteisen lipaston päällisen pidettyä tyhjänä.

Tällaiset tarinat tällä kertaa.

I have nothing wise to say, just told some of my thoughts of arranging things right now :)

polkkatukka

21.1.2013

kuva

(bleiseri Vanessa Bruno Athé / raitapaita Samuji / farkut Nudie / saappaat Miu Miu)

Tuommoisen polkkatukan kävin päräyttämässä itselleni, eipä ole ollut noin lyhyttä tukkaa vuosikausiin. Olen viihtynyt todella hyvin uuden kampauksen kanssa, ponnari ei ole ollut vielä kertaakaan päässä kampaamokäynnin jälkeen. Kuvassa hiukset ovat ihan täysin laittamatta, ovat vielä kivammat kun maltan vetaista ne suoristusraudan läpi. Olen kiinnittänyt otsiksen pinnillä sivuun, se vähän rassaa välillä, mutta pinni on onneksi apu siihen. väristä ei tullut ihan niin vaalea kuin olin ajatellut, täytyy pyytää ensi kerralla vielä vähän runsaammin raitoja tuohon tyveen. Muuten olen oikein tyytyväinen.

Pakkanen on laskenut yli kymmenen astetta, joten uskaltauduin kuvaa varten ulos hetkiseksi. Täytyi yrittää ottaa valosta irti jotain apua kuvaamiseen, kun kamerana oli Canonin G10, nyt huomaa miten muutamassa vuodessa kameroiden kehitys on mennyt eteenpäin. Nykyisillä pikkukameroilla on valovoimaa huomattavasti enemmän.

My new hair is quite short. I love it, feel wonderful to be without my signature ponytail :) Wearing a blazer with a Samuji striped shirt and favourite pair of black jeans.

kuunneltavaa ja katseltavaa

20.1.2013

kuva

Anssi Kelalta on ilmestynyt pitkästä aikaa uusi biisi - Levoton tyttö. Ihastuin älyttömästi tuohon kappaleeseen ja sen videoon. Visuaalisena ihmisenä tietysti kiinnitin huomiota muuhunkin kuin kappaleen sointiin ja sanoitukseen.

videon upotus ei onnistu tähän, alla linkki siihen:

http://youtu.be/_xkOIqemtVI

Video on kuvattu todella kivasti, siinä on raikas tunnelma. Sisustusintoilijana innostuin tutkimaan videossa esiintyvän tilan sisustusta, joka on rennon kodikas ja valoisa. Huone jossa on hyvä viba. Pieniä yksityiskohtia on kiva bongailla; kukkaruukut ja kastelukannu portaiden kaiteella, pukkijalkainen työpöytä, valkoiset kattoparrut, parrujen ympärille kiedotut puutarhavalot, A-kirjainmuki jne.

Kannattaa käydä Anssin sivuilla lukemassa hänen kertomiaan taustoja biisin synnystä. Minulle ainakin sanoitus avautui eri tavalla hänen kertomuksensa luettuani. Huomatkaa myös miten kivat nettisivut hänellä on. Paljon tyylipisteitä Anssille!

 

keltaista

18.1.2013

kuva

kuva

kuva

Ilahdutan teitä tänä perjantaina muutamalla pirteällä kuvalla, jotka olen napannut meillä töissä. Niin se vain on, että talven valon lisääntyessä kaikki värikäs alkaa näyttää houkuttelevalta. Nyt inspaa keltainen. Kuvassa on Hayn Hee-tuoli, Muuton keltainen tyyny ja Missonin keltaista sisältävä kudottu tyyny. Sivupöytä on koottu Muuton mini stacked-hyllyistä. Noista saa ihanan yöpöydän, ihan lattialle kasattuna, tai osat voi kiinnittää seinään sängyn viereen.

Kynsilakoissa ja huulipunissa nyt kiehtoo punainen, tähän kuivakkaan talvi-ihoon tarvitsee vähän rusotusta. Yksi lempituotteistani on Korresin ruusuinen huulibalsami, siitä tulee hitunen väriä. Joskus sipaisen sitä myös poskille antamaan luonnollisen näköistä punaisuutta.

Päivän huomioni tänään aamupäivällä bussipysäkillä. Tulin pakkasta uhmaten bussilla töihin, saapuessani pysäkille siellä odotteli lisäkseni bussia n. 16-vuotias tyttönen. Kauhistuneena katselin hänen varustautumistaan paukkupakkaseen; ei pipoa, ei kaulahuivia, ei käsineitä, jalassa tekonahkaiset korkosaappaat ja kittana puuvillakankainen takki auki. Tyttö ei edes näyttänyt siltä, että häntä olisi palellut. Taidan olla toosi vanha, kun kiinnitän huomiota nuorison pukeutumiseen - sellaisella holhoavalla asenteella. Mutta kai sitä itsekin on kuljettu joskus ilman pipoa, vai onko, en enää muista. Mutta kyllä se mukavuus ratkaisee, olen pakannut itseni niin paksuksi vaatteista, että on melkein hiki, sekä sisällä, että ulkona :)

Kivaa viikonloppua!

ruoka-aiheisia kysymyksiä

17.1.2013

kuva

Vähän erilainen postaus tälle illalle. Lukaisin Arleenan Kotona Keittiössä-blogia, jossa törmäsin hauskaan kysymyshaasteeseen. Minua ei ole tähän erityisesti haastettu, mutta Arleenan kysymykset olivat niin kivoja, että teki mieli vastailla niihin. Käyhän se näinkin, eikä vain haasteen muodossa. Ja jos sinunkin tekisi mieli vastata noihin kysymyksiin, niin nappaa tästä ja vastaile. Tule toki laittamaan linkki omiin vastauksiisi, haluan ehdottomasti lukea ne :)


1. Mikä on tärkein työväline keittiössäsi ?

Tärkein työvälineeni on hyvä veitsi. Pidän erityisesti Weberin veitsistä, joita meiltä löytyy pari kappaletta, iso kokkiveitsi ja pieni vihannesveitsi, jälkimmäinen on eniten käyttämäni työväline.


2. Mitä suolaa/suoloja käytät ruuanlaitossa ?

Tämä on paasausaiheeni, minä ihmettelen usein ihmisiä jotka pilaavat ruoan huonolla suolalla! Meillä käytetään Maldonia, merisuolaa ja ruususuolaa. Noista eniten ruususuolaa.

3. Mikä on mieluisin mausteesi, jota käytät eniten ?

Lempimausteeni ovat suola ja rouhittu mustapippuri. Noiden perusjuttujen jälkeen valkosipuli ja chili (tuore tai kuivattu ei chilijauhe).


4. Mikä on suosikkijälkiruokasi ? (voisitko postata siitä jossain vaiheessa)

Suosikkijälkkärini on creme brulé tai panna cotta. Mutta olen huono tekemään hyvää creme bruléta, siitä tulee aina liikaa munakkaan makuista - missä vika, kuka osaa auttaa. Olen myös hurahtanut voissa paistettuihin hedelmiin, niitä herkutellaan siirapin ja kermavaahdon kanssa.

5. Mikä kalaa ostat eniten tai useimmiten ?

Tiedättekö, olen oppinut vasta äskettäin syömään kalaa - siis muutakin kuin silliä ja anjovista. Olen niin kovin ruotokammoinen, että sivuutin kaikki kalat näihin päiviin saakka. Onneksi rohkaisin mieleni ja rupesin maistelemaan lohta, nyt se on lempiruoka-aineitani. Ostan siis useinmiten tuoretta lohta.

6. Oletko käyttänyt tyrnimarjoja ja miten ?

En ole, happamat marjat eivät ole oiken makuuni.

7. Mikä on bravuurisi leivonnassa ?

Leivonta ei ole ollenkaan minua, olen siinä erittäin surkea. Bravuurini on ranskalainen omenapiiras, johon tulee mantelimassaa - ihan törkeän hyvää. Toinen bravuurini on simppelit sämpylät, joita leivoin tänään, tulos kuvassa. Ulkonäkö on suurpiirteisen ja hätäisen ihmisen aikaansaannosta, maku oli kuitenkin muikea ja koostumus kuohkea. Sämpylöissä on vettä, hiivaa, oliiviöljyä, ruususuolaa, hunajaa ja jauhoja (tänään pelkkiä vehnäjauhoja).

8. Minkä kapistuksen/astian aiot seuraavaksi ostaa keittiöön ?

Varmasti joitakin Weberin grillaamiseen käytettäviä uutuuksia. Ainakin meille kuulemma tulee se kanalle tarkoitettu teline, jossa on oluelle kuppi keskellä :) kana asetellaan siihen päälle pystyasentoon.

9. Mikä on rakkain ja eniten käytetty keittokirja keittiössäsi ?

Annan keittokirja - oikea klassikko. Sieltä etsin aina perusruokaohjeita kun sellaisia tarvitsen. Kirja on vanha ja sotkuinen.

10.  Kuka suomalainen julkkiskokki  on sinusta paras ?

Vaikea vaikea kysymys. Tykkään Jyrki Sukulan habituksesta, että siksi hän.

11. Kasvatatko yrttejä ja muita raaka-aineita puutarhassa, palstalla tai kodissasi ?

Kasvatan yrttejä pihalla, vielä en ole uskaltanut vaativampaan viljelyyn. Katsotaan mitä ensi kevään kylvöinnostus saa aikaan, jos koittaisi jotakin jännittävää. Viime kesän maissit kasvoivat korkeiksi, mutteivät ikinä kypsyneet täydellisiksi ennen kylmän tuloa.

Mulla taitaa olla jokin ruokainnostus juuri nyt :)

 

groovessa

15.1.2013

kuva

kuva

kuva

(neulemekko COS / paitis Filippa K / merinoleggarit Wolford / saappaat Miu Miu / laukku Mulberry Bayswater)

Piitkästä aikaa suuntasin tänään taas Hannan käsittelyyn kampaamo Grooveen. Tehtiinkin hiuksilleni vähän suurempi muutos, ainakin pituuden suhteen. Kuvissa Grooven mieletön pesupaikka ja sisääntulossa valaiseva kaunis kattovalaisin. Puisen kattovalaisimen on valmistanut Hannan mies, woodlabon sivuilta pääset ihailemaan hänen upeita tuotteitaan, sekä pariskunnan äskettäin Deko-lehdessä esiteltyä vallattoman kaunista kotia.

Palatakseni itseeni, kuvassa tilanne ennen hiusten uudistusta, suttunuttura oli tänä aamuna se pelastus, eipä enää tuollaista saakkaan aikaan. Asuna oli Cosin tummansininen neulemekko, joka sopivasti kutistui pesussa, nyt se istuu minulle paremmin.

Tänne en vielä uutta kampausta ennättänyt kuvata, mutta instagramissa sen jo esittelin.

Today I went to my hairdresser, look how wonderful the salon is. Visit woodlabo website to browse some of the products that my hairdressers bf is producing.

kilpailu koodin blogissa

14.1.2013

kuva

Vinkkaan täälläkin, että meillä on Koodin blogin puolella käynnissä kilpailu, jossa voi voittaa kuvan käytännöllisen tuotesetin. Palkintoon sisältyy Durat-tarjoilualusta, musta tiskiharja ja musta tiskirätti. Tämä setti on muuten paitsi kaunis, myös erittäin käytännöllinen. Olen itse erityisen hullaantunut tuohon mustaan tiskirättiin, se imee hyvin, kuivuu nopeasti ja kestää monet pesut, säilyttäen hyvin värinsä.

Käykää osallistumassa täällä!

sunnuntai

kuva

kuva

kuva

Taas yksi leppoisa viikonloppu alkaa olla takana. Olin Lettusen kanssa kaksin kotona, kun yksi perheestä oli kavereiden kanssa liesussa. Me sitten nukuttiin aika paljon ja tänään siivottiin urakalla, Lettunen oli innokas apulainen - tai ainakin osallistuja.

Kuvissa näkyy pikkusiskolta joululahjaksi saamani Iittalan Nappula-kynttilänjalat, tosi ihanat, niitä olin salaa toivonutkin. Passaavat tosi hyvin meidän sohvapöydän tyyliin. Asetelmasta löytyy myös Tom Dixonilta joulahjaksi saatu tuoksukynttilä, se on metallinvärisessä kipossa jossa on vielä kivikansi, superylellinen.

Meillä oli vielä kaksi punaista amaryllistä, jotka pukkasivat toista kukkavartta. Katkoin kukat maljakoihin leikkoversioiksi, saapa nähdä jaksavatko vielä aukaista kukat.

Ei muuta kuin energistä tulevaa viikkoa kaikille!

ruskeat

11.1.2013

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

Perjantain kuvapläjäys yllä. Kuvailin Koodin blogiin juttuja ja hyödynsin samalla tilanteen omankin blogin suhteen. Voi miten ihanilta näyttävätkään nuo valkoisen, hiekan ja vaalean puun sävyt juuri tänään. Ripaus mustaa ja harmaata mukaan, niin tulee herkullinen kokonaisuus.

Oma asu koostui lämpimästä Cosin villapaidasta, jonka alle sujautin raitapaidan - vähän kuin Helenan pallopaitayhdistelyistä inspiroituneena. Asusteena ripaus konjakin sävyistä nahkaa Acnen Pistol-nilkkureiden ja Mulberryn rannekorun muodossa. Pistolini ovat muuten aika hyvin kestäneet, olisko nyt jo neljäs talvi menossa. Käytin kengät heti oston jälkeen suutarilla, joka pohjitti ne. Tämän talven alussa kengät on myös huollettu suutarilla käyttökuntoon. Pistoleista kannattaa valita yleensä normaalia kokoa pienempi, omani ovat liian isot, se vähän harmittaa kun hölskyvät jalassa. Kengät ovat kyllä supervahvaa tekoa, noitakaan en ole enää pariin talveen jaksanut varoa, niillä on menty loskaisemmallakin säällä, vaikka parempi valinta olisi ollut Hunterit.

Joku kyseli edellisessä postauksessa huulipunastani. Se on Chanelin Allure ja sävy velvet 32 - ihan täydellinen hiukan oranssiin taittava punainen. Väri ei ole liian räikeä vaaleallekkaan iholla, siinä on lämmin hehku ja se pysyy hyvin huulilla. Tämä on ehdoton suosikkipunani. Pidän myös erityisen paljon Diorin kirkkaan punaisesta kynsilakasta, se pysyy hyvin ja on kiva levittää litteän pensselin ansiosta.

Ihanaa, on taas viikonloppu. Josko saisin siivottua radikaalilla kädellä jouluisia elementtejä kotoa. Olisi ihana tehdä hyvää pitsaa ja nautiskella uuden, eilen saapuneen kahvikoneen antimista. Tuosta ihanasta laitteesta kerron teille pian lisää.

Today I love these neutral colours. I was taking pictures for the Koodi-blog, and I thought that I should snap some for my own blog too. Wearing a very warm sweater from Cos, comfy old booties from Acne and on my wrist lovely Mulberry leather bracelet.

 

saappaat

10.1.2013

kuva

kuva

(neule ja farkut Acne / prätkäsaappaat Miu Miu)

Pitkään blogiani seuranneet muistavatkin taatusti nuo Miu Miun prätkäsaappaat. Ostin ne muutama vuosi sitten Pariisin reissultamme. Saappaat olivat pitkään suosikkikenkäni, niitä tuli käytettyä todella paljon. Jostain syystä kyllästyin niihin sittemmin ja hylkäsin ne kaappiin odottamaan seuraavaa käyttöboomia. Sitten muutimme, saappaat säilöttiin laatikkoon ja ne päätyivät autotalliin muiden "ei niin tärkeiden" kamojen seuraan. Kalastin saapasparat laatikosta joitakin päiviä sitten, tuumiskelin, että nyt aika on taas kypsä prätkäsaappaille.

Mitä olette mieltä - iskevätkö prätkäsaappaat vielä teihin, vai näkyikö niitä jo ihan tarpeeksi muutama vuosi sitten?!

I found these old Miu Miu booties from the garage. I think they look great after small rest in the storage box. What do you think, are these in or out?

illalla olkkarissa

kuva

kuva

Pari kuvaa olkkarista, napsaistu sysipimeällä iltasella. Uusi viltti sopii ihanasti olohuoneen valkoisiin puuvillaverhoiltuihin kalusteisiin tuomaan lämpöä, se myös passaa pehmoisen villamaton väreihin ja henkeen. Nytkin olen kääriytyneenä tuohon lämpimään huopaan, istun lattialla matolla ja naputtelen sohvapöydällä olevaa kannettavaa.

Tuo valkoinen atsalea oli ehkä paras kukkaostos jouluksi hankkimistani kasveista. Se on kukkinut pirteänä tähän saakka, vasta nyt se osoittaa pieniä nuupahtamisen merkkejä. Atsalea on ehkä vähän unohdettu "mummokukka", se viehättää minua paljon herkän olemuksensa ansiosta. Vaaleanpunainen atsalea olisi ihana makuuhuoneen lipastolla.

Nyt alan kipittää kohti sänkyä....huomenta päivää vain teille, taidatte lukea tätä vasta torstaina aamulla tai päivällä :)

The new blanket is perfect for our living room. The soft wool is a good pair with our white crisp cotton upholstered furniture.

kampaajakäyntiä odotellessa

9.1.2013

kuva

(jakku Zara / raitapaita APC / nahkahousut HM Trend - saatu blogin kautta / kengät Clone)

Sain vihdoin ja viimein tänää varattua ajan kampaajalle. Olen lykännyt ja lykännyt sitä, oikeastaan sen takia, että haluan antaa juurikasvun päästä mahdollisimman pitkäksi, sitten on niin ihana leikkauttaa reilusti pituudesta ja antaa raitojen freesata koko väri kirkkaammaksi. Pehko onkin päässyt luvattoman pitkäksi, tämä hiirenhäntä on melkein aina ponnarilla ja minusta lyhyt ponnari on kivampi kuin tuollainen pitkä liru.

Päivän asuna oli bleiseri - pitkästä aikaa jotain muuta kuin mukava villapaita. Ennen käytin jakkuja tosi paljon, jossain vaiheessa kevensin tyyliä ja siirryin villatakkikauteen, viime aikoina sitten suosikkeja ovat olleet neulepaidat. Vaikka kaapissa onkin aika pino erilaisia neuleita, tuntuu silti, että aina on samoissa vaatteissa, varsinkin kun kirjoittaa tällaista blogia :)) En kuitenkaan ala ostella uusia vaatteita, vain jotta teillä olisi aina uutta katsottavaa, hehee, joten yritän parhaani jo olemassa olevien elementtien yhdistelyllä.

Sain muuten joululahjaksi mm. uuden kameran jalustan. Sellaisen oikein hienon kuulapäisen, jossa kameran saa mihin tahansa haluamaansa asentoon. Siinä on vesivaa'at ja kaikki, kyllä nyt kelpaa kuvailla vaikka hämärässä. Otankin pian asiakseni testailla sitä kotona, viimeistään kun saan joulukoristukset purettua.

You know what, I finally booked a hairdresser time. I will cut at least 15 cm from the length and want to have loads of highlights too. Yeah. Today I was wearing a blazer, so rare these days as I tend to choose a sweater every morning.

minä

8.1.2013

Monissa blogeissa on näkynyt näitä kivoja luonnehdintoja itsestä. Nyt päätin minäkin ihanaisen pikkusiskoni innoittamana koota oman listani. Täytyy sanoa, että oli oikein valinnan vaikeus, "and that's who I am"-sivulta siis löytyy nuo kaikki kauniit kuvat luonnehdintoineen. Tässä on siis pala minua :)

kuva

viikonlopun henki

7.1.2013

kuva

Kuvissa näkyy mitä tänä viikonloppuna on ollut mielessä - ruoka, koti ja lepo. Kummasti tuo lomailuvaihde on vieläkin päällä, ei joululomasta vielä olla tosiaankaan toivuttu.

Lauantaina syötiin perinteistä jauhelihamureketta, vuoassa paistuivat samalla perunat ja vihannekset. Kastikkeen sekoittelin kermaviilistä, raikasti vähän tuota settiä. Jälkiruoka tehtiin hedelmistä; lohkotut hedelmät paistoin voissa pannulla, hitusen ripottelin ruokosokeria kaveriksi. Paistetut hedelmät tarjoilin siirapin ja löysän vaniljakermavaahdon kera - supernamia.

Olen aika hurahtanut tuoreisiin viikunoihin, ovat todella maukkaita juustoisessa salaatissa. Soffalle puolestaan on päätynyt uusi filtti, sen tilasin Finnish Design Shopista, oikein on pehmoinen ja lämmin.

Pahoittelut laiskasta bloggaamisesta, palaan ruotuun hetimiten, kai se on vaan pakko luopua tästä lomailusta. Joulukuusesta taasen emme vielä tänään raaskineet luopua, meillä ei kuulemma mennä kalenterin mukaan, fiiliksellä sen sijaan. Koska kuusi on vielä freesi ja hyvinvoipa, ei sitä raaski riisua, ainakaan vielä muutamaan päivään.

Mukavaa viikkoa!