joulua kuvina

27.12.2012

Hei vaan, joko olette joulun karistaneet. Meillä se jatkuu vielä, aina uuteen vuoteen saakka. Aloitimme kunnollisen joulun vieton vasta aattona, silloin kuusi kannettiin sisälle ja kaapista kaivettiin joka jouluiset tekstiilit.

kuva

kuva

Aattoiltana kuusi loisti kultaa ja punaista, pöytä notkui herkuista ja lahjapaperit rapsasivat. Suloisin saamistani lahjoista oli Lettusen minulle (pukin avustuksella) antama lasinen leikkuulauta - nyt on Lettunen aina esillä keittiön työtasolla :)

kuva

kuva

kuva

kuva

Joulupäivänä on ihaa herätä puhtaista pellavalakanoista, niiden seuraksi on taas pedattu Lexingtonin ristipistotekstein koristellut tyynyliinat - meillä nuo ovat käytössä oikeastaan vain joulun aikana.

Ruokapöydälle on vaihdettu Joulupukilta saatu kaitaliina ja äidin omin käsin tekemä puuhelmikynttilänjalka <3. Riisipuuroakin on syöty monta kertaa, sitä on kauhottu meidän perinteisellä joulumuorikauhalla :)

kuva

kuva

kuva

Kuten näkyy, meidän perheessä ei ole kimaltavaa tai modernia joulutunnelmaa, tässä kodissa vietetään aina aika perinteinen joulu. Ihana ja kodikas, kuten varmasti myös teillä jokaisella.

Some pictures of our Christmas, which in our family is very traditional.


(kuvat napsittu Canon EOS M-kameralla)

Hyvää joulua

24.12.2012

kuva

 

Täällä on kovat jouluaattotohinat päällä. Meillä on tapana tuoda kuusi vasta aattona sisälle, sitä aletaan pian koristella. Aamulla syötiin herkullisia voileipiä, päällä tietysti joulukinkkua, aurajuustoa ja sinappia. Samalla katseltiin Joulupukin suoraa linjaa - joka jouluinen tapa meidän perheessä. Nyt liedellä porisee riisipuuro, sitä syömme välipalaksi, niin jaksamme sitten illan juhla-ateriaan saakka. Eli tosi perinteikästä menoa meillä.

Haluan toivottaa teille kaikille ihanille lukijoilleni oikein Ihanaa Joulua!!

Merry Christmas to you all!!

Jäälyhty

21.12.2012

kuva

kuva

kuva

Mikäpäs on talvisella kauniimpaa pihalla kuin valaisevat ja kimaltavat jäälyhdyt. Meillä on nyt erityisen kaunis yksilö, jonka tuo toinen on jäädyttänyt linnunsiemeniltä tyhjentyneessä muoviämpärissä. Pidän tuosta suorasta lieriön muodosta ja ohuehkosta kirkkaasta, kauniisti kuplivasta jääpinnasta. Mielettömän kaunis.

Sain mieheltä teillekin jaettavaksi yksinkertaisen laskukaavan, jolla jäälyhdyn tekeminen helpottuu. Kaavaa apuna käyttäen voi määritellä haluaako paksumman vai ohuemman seinämän lyhtyyn.

kaava:

toivottu seinämän paksuus milleinä, jaetaan vuorokauden keskimmäräisellä pakkasasteella (ilman miinusmerkkiä), saatu luku jaetaan 2,5:lla ja kerrotaan 24:llä.

esim: 30 mm ./. 9 ./. 2,5 x 24 = 32 tuntia

Elikkä esimerkin mukaan 3 cm paksun seinämän, yhdeksän asteen pakkasella, saa jäädyttämällä lyhtyä 32 tuntia. Tietysti pakkasen määrä vaikuttaa ratkaisevasti tuohon jäätymisaikaan. Kaava on kätevä, näin tietää suunnilleen koska lyhty on valmis, jotta osaa varata riittävästi aikaa vaikkapa joulupihan koristeluun jäälyhdyillä - pian tulee jo kiirus sen suhteen.

I love ice lanterns. It is so cold here in Finland that it is easy to do these beautiful lanterns to decorate garden.

I got this easy tip from my bf, how to calculate the time for making a desired lantern. So here is how to do it:

Desired thickness of the ice lantern walls in millimeters devided with the estimated minus temperature devided with 2,5 and then multiply it with 24. The result is how many hours it takes to be ready. This is great to be able to estimate how soon the lantern will be ready.

joulukukkia

16.12.2012

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

Ostin sekalaisen lajitelman valkoisia joulukukkia, asettelin ne hetkeksi sohvapöydälle, ennen kuin keksin jokaiselle paikan. Itse asiassa ne näyttävätkin sekalaisena ryhmänä aika kivalta - joskus sillisalaattiryhmä toimii, kannattaa kokeilla. Samoin kynttilöistä on sekalainen lajitelma, tykkään erityisesti paperipussista, jonka sain kivana jouluyllärinä ystävättäreltäni Sadulta (terkut vaan sinne Kokkolaan!). Pussin pohjalla on riisiä, sen päälle tuikku palamaan, ja paperipussi on tosi kaunis iltahämärässä.

Bongaatteko myös sohvalta oman versioni ruksityynystä. Kuten sanottu, en ole käsityöihmisiä, joten tyynykin on vähän sinne päin. Mutta minusta sen graafisuus on hauska lisä noiden villatyynyjen keskellä. Tyynystä tuli pikkuinen 30x30 kokoinen, joten se on näteimmillään suuremman tyynyn edessä. Minulla ei ollut mitään ohjetta, neuloin vain menemään.

I like white Christmas flowers, here I have combined different types for a group. Also odd candleholders on the table, I especially like the paper bag tea light holder, which I got from my dear friend Satu from Kokkola.

I knitted the crux pillow, as you can see I'm not the best in crafts, but anyway I like the result.

(kuvat napattu lainassa olevalla Canon EOS M-kameralla)

smaragdi

kuva

kuva

Nyt nähdään vihreää. Pantone julkisti vähän aikaa sitten vuoden 2013 trendivärin, se on PANTONE 17-5641 Emerald, eli smaragdin vihreä. Minusta on kiva sekoitella sisustukseen joitakin raikkaita värejä. Vihreää on näkynyt jo jonkin verran tunnetujen design-merkkien tuotteissa. Esimerkkinä Muuton Visu-tuoli ja uusi Leaf-ledvalaisin. Katsotaanpa miten paljon tekee mieli vihreitä juttuja keväämmällä.

Asiasta villalankaan. Tuon alemman kuvan tyyny inspiroi minua niin, että neuloin itsellenikin rastityynyn. Siitä näette pian kuvia. Ei kyllä tullut noin hienoa, mutta kiva kuitenkin.

kuva

kuva

yksityiskohtia

11.12.2012

kuva

kuva

Päivän kuvat on näpsäisty testikameralla aamun hennossa valossa. Olen ihan hullaantunut neulostyynynpäällisiin, meiltä löytyy jo neljä, kaksi itse kudottua ja kaksi ostettua. Ja taas on yksi tulossa kutimissa. Nyt päätin kokeilla vähän vaativampaa (siis minun taidoilleni), neulon luonnonvaaleaa sileää neuletyynyä, johon tulee musta ruksi keskelle. Saapas katsoa mitä siitä lopulta tulee, hyvässä vauhdissa se jo on, ruksi on melkein valmiina, sittenhän se on vain takapuolen sileän neuleen takomista.

Jouluruusut ovat niin herkän kauniit, nyt ostin kokeeksi tuollaisen yksivanaisen, jännityksellä seuraan, kuinka kauan se pysyy hengissä. Jos se selviää vielä lähelle joulua, hankin suuremman ilostuttamaan joulunpyhiä. Jouluruusu kuulemma viihtyy viileässä, meiltä sellaista olosuhdetta ei ole tarjolla, sillä takkatulella lämmitetään taloa päivittäin, on aika kuuma olkkarissa.

Semmoista tänne tänään. Huomenna matkataan Helsinkiin, jossa on tiedossa ihanat hääjuhlat, samalla saamme pienen miniloman hotelliöineen. Kuullaan siis taas loppuviikosta. Energistä joulutohinointia kaikille!

harmaa paita

9.12.2012

kuva

kuva

(harmaa kollari Filippa K / valkoinen paitis Lexington / nahkahousut HM Trend (saatu) / nilkkurit Acne)

Olen aika ihastunut paitapuseron ylös saakka napittamiseen ja sen pukemiseen erilaisten toppien alle. Kaikki kesäiset neulospaidat muuttuvat talvisemmiksi kerrostamalla niitä paitisten päälle. Tuollainen körttilookki näyttää virkistävältä. Myös neulemekon alla ylös saakka napitettu paitis näyttää varmasti kivalta, pistän ainakin itse kokeiluun. Sellainen pyöreäkauluksinen paitapusero olisi myös kaunis.

Sain Canonilta lainaksi heidän uuden minijärkkärinsä EOS M:n. Olen nyt napsinut sillä kahtena päivänä pimeän ajan kuvia, ainakin kamerassa riittää todella hyvin valovoimaa. Minulla on versio, jossa on kiintä 22 mm objektiivi. Kamerassa on huikea kosketusnäyttö, jossa on niin paljon ominaisuuksia, etten ole vielä ennättänyt paneutua niihin. Anna Maija nappasi nämä kuvat tuolla kameralla. Odotan kovasti, että pääsen testailemaan kameraa myös valoisaan aikaan.

Sen olen jo päättänyt, että jonkin minijärkkärin tarvitsen, niin kätevältä pieni ja laadukas paketti tuntuu. Muotibloggaajan ehdoton käsilaukkuvehje. Saa kertoa omia mielipiteitä ja kokemuksia eri merkeistä!

I like to layer different short sleeved tops over white crisp shirts, and I think they look good when the collar is buttoned all the way up. I must try one of these white shirts under a sweater dress too.

I got an EOS M camera from Canon for a test. I have not had time to try it much yet, but those few pics I already took look really good, even with the poor lighting conditions.

askarteluvinkki

7.12.2012

kuva

kuva: Helt Enkelt-blogista

Pitäisi jo mennä sänkyyn, mutta minä vaan selailen kauniita ja inspiroivia blogeja. Tämä joulukuu saa aina aikaan hirmuisen näpertelyinnon, ainakin mieli tekisi näperrellä kaikkea söpöä. Löysin Helt Enkelt-blogista niin kivan joulukoristusidean, että halusin vinkata siitä teillekin. Nuo paperisilpusta askarrellut pikkukuuset ovat todella söpöjä. Veikkaisin noiden värkkäämisen onnistuvan vähän kömpelömmältäkin. Tuossa on vähän samaa ideaa, kun minun vielä simppelimmässä kynttilä/sammal-kombinaatiossa.

I found this lovely DIY idea from Helt Enkelt blog. How cute are these small paper trees.

kaulahuivista

6.12.2012

kuva

Tässäpä tulee ensimmäinen videoni tänne. Olen pidempään meinannut esitellä teille Pariisista ostamani lämpimän kaulahuivin. Mitä huiveihin tulee, olen kovin nirso - omistan mielummin muutaman hyvän, kuin kasan ei niin mieluisia versioita. Tämä yksilö on Etoilé Isabel Marantin, materiaali mm. villaa ja alpakkaa. En ole juuri muuta huivia tämän syksyn aikana käyttänytkään. Helsingin reissulla ostin myös COSilta paljon kehutun kasmir-huivin mustana, sitä en ole ennättänyt vielä kertaakaan käyttää.

Mutta pidemmittä puheitta huivi in action, ja vielä selostuksen kera :) Videot ovat linkkeinä, tänne ei onnistunut upotus tällä kertaa.

https://vimeo.com/54959626

http://www.youtube.com/watch?v=ik-kuBfnDFU&feature=g-upl

Video kuvattiin kun olin Studio Coolpoolissa tekemässä Evita-kuvaani, kiitos Petrille tästä.

Mitä tuumitte, olisiko kiva nähdä välillä videoitakin?

This is how I tie my scarf. I thought it would be nice to show you some videos too, what do you think?

Kuinka sidot kaulahuivin from Muoti mielessä on Vimeo

jouluista ja kiitos!

5.12.2012

kuva

Tänään minulla on ollut vapaapäivä, huominen vielä, niin tulee kiva lepo keskelle viikkoa. Aloitimme eilen illalla perinteiset pikkujoulutunnelmoinnit paistamalla pienen kinkun. Olemme syöneet perinteisesti näihin aikoihin ensimmäisen jouluisen aterian, ihan vaan fiilistelläksemme lähestyvää Joulua.

Ollaan oleiltu pihalla ja touhuiltu kaikkea kivaa. Pieni tuunaukseni näkyy kuvassa. Asettelin mukiin hiekkaa ja sammalta, lopuksi tuikkasin siihen kynttilän. Nätti tuli.

Mutta oikeastaan kirjoitan tätä teille kiittääkseeni edelliseen postaukseen tulleista uskomattoman ihanista kommenteista, koskien telkkariesiintymistän Muotitietoinen-ohjelmassa! En voi sanoin kuvailla miltä tuntui lukea noita ihania kannustavia, huikeita sanojanne <3 Minulla on varmasti maailman kannustavimmat ja ihanimmat lukijat. Kiitos teille!

turvapaita neuleen alla

3.12.2012

kuva

(neule ja paitis COS / farkut Acne)

Ajattelin näyttää teille, miltä tuo pepun peittävä turvapaitis näyttää neuleen alle puettuna. Ostinkin sen nimenomaan tuota tarkoitusta varten, saa lyhyempien paitojen alle pitkää helmaa. Valkoinen paita myös raikastaa kaiken värisiä neuleita.

Kuvasta olen rajannut kengät pois, syystä että ne ovat kulahtaneet karvatöppöset. Tepastelin alkupäivän ballerinoilla, mutta meillä on niin kylmä töissä, että oli vedettävä hetkeksi jalkoihin lämpimät karvakengät. Kukakohan keksisi tyylikkäät karvavuoriset sisäkengät :) Se on nyt talvi ja pakkanen, täytyy muistaa pukeutua lämpimästi, liikkeessä on sisälläkin kylmä. Aamulla onneksi saimme pienen verryyttelyjumpan, kun oven taakse oli ilmestynyt suuri lavallinen tavaraa Normann Copenhagenilta. Siinä sitten tuli melkein kuuma laatikoita purkaessa. Oi miten olisi tehnyt mieli itsellekin juuri saapuneita Haima-kynttilänjalkoja, mutta meillä on nyt jo kotona hirmuisen paljon kynttelikköjä, eli maltan mieleni...kait.

I wanted to show your how great that COS shirt is layered with a sweater. I actually bought if for that purpose, I have so many short knits that I needed something longer to layer them with.

 

joulukuun toisena

2.12.2012

kuva

kuva

Joulukuun toisena päivänä, sunnuntaina, olen ihastellut lumista pihaa ja sisään tulvivaa valoa. Oliivipuu on kannettu talvilepoon sisälle, toivottavasti se viihtyy tuossa kevääseen saakka. Olohuone tuntuu todella erilaiselta, kun lattialle on saatu lämmin matto. Viikon käytön jälkeen olen edelleen enemmän kuin tyytyväinen siihen.

kuva

Keittiön ikkunasta saa ihastella lintujen omaa pikkutaloa. Mies huolehtii, että meidän tontin linnuilla riittää ruokaa talvellakin - he käyvät Lettusen kanssa joka päivä tarkistamassa lintulaudat.

kuva

kuva

Sunnuntain onnea ovat myös puhtaat lakanat. Nyt petasin sänkyyn Linumin ruutulakanat. Ihana köllähtää illalla niiden väliin.

Some details of my Sunday. I love my home as you can see :)

 

PS: Huomenna AVA:lla Muotitietoinen, jossa olen myös minä....iik - olkaa lempeitä <3

 

kotoisa ilta

kuva

kuva

Pari instagram-kuvaa tämän illan tunnelmista. Olemme Lettusen kanssa kahden kotona. Iltapäivällä siivoiltiin ja nyt illalla ollaan nautittu kotoisasta tunnelmasta. Tuntuu että ollaan ihan maalla, nettikään ei toimi, onneksi on varalla mokkula, jonka olin jo unohtanut; voi sentään vapaailtana vähän lueskella lemppariblogeja.

Olen nyt parina iltana kutonut tuota tummanharmaata tyynyksi tulevaa kaistaletta. Sovittelin sitä jo sohvalle muiden sohvatyynyjen seuraan. Olen kaivellut kaapista vanhat tummanharmaat huopatyynyt ja ostin Kapteenskasta joukkoon luonnonvalkoisen lettineulostyynyn. Kohta alkaa lajitelma olla valmis. Jos muuten rakastat muhkeita lettineulevillapaitoja, -tyynyjä ja -torkkupeittoja, suosittelen piipahtamaan Kapteenskassa. Minua jäi vielä houkuttamaan yksi muhkea neule.

Just cosying at home tonight. I am knitting a pillow, soon it will be ready. Lettunen takes a rest at the sofa beside me. Lovely.

ihana sisustusblogi

30.11.2012

kuva

kuva

Löysin S:n blogin kautta aivan upean sisustusblogin nimeltä Elisabeth Heier. Tällaisena myrskyisenä talvipäivänä on ihana käpertyä sohvan nurkkaan, kasata jotain herkkuja viereen ja selailla inspiroivia kauniita kuvia. Pitäisi itsekin laitella kotiin pikkujoulutunnelmia, näitä kuvia selaamalla saa paljon inspiraatiota. Huomatkaa erityisesti tyynyjen sommittelu ja taulujen ryhmittely kuvissa. Kaunista kerrassaan.

 

I found a beautiful blog Elisabeth Heier, via S. Pictures are so beautiful and inspiring. It's really windy and snowy outside, so I place myself in the corner of the sofa with something delicious to eat and I enjoy beautiful pictures.

sekalaista

28.11.2012

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva

(neule Cos / ruutupaitis Wrangler / farkut Acne / lenkkarit Karhu (saatu))

Nappasinpa muutaman sekalaisen otoksen tänne, kun sattui kamera olemaan taas töissä mukana. En millään onnistunut tähtäämään omaa asukuvaani tänään niin, että olisin ollut tyytyväinen. Asu on tänään valittu kylmenevää säätä varten, töissä on aika viileä, varsinkin jos ei tee fyysistä hommaa, vaan istuu enimmäkseen toimistotöissä. Jalassa on tänään saapuneet Karhut, olihan ne pakko ympätä asuun. Teen noista parempaa esittelyä ja juttua, kun saan Tominkin kuvaan omien Karhujensa kanssa.

Tavarakuvissa on lammastyynyä, neulottua torkkupeittoa, Durat-leikkuulautaa, Missonin uusia mustavalkoisia siksakkeja (nyt on taas kudottuja tyynyjä myös värillisenä) ja Hayn ihania kuparihenkareita. Kaikkea pientä kivaa, mitä nyt töissä hyllyt pursuaa. Uuden maton innostamana kipittelen kotiin ja aloitan toisen tyynykutomukseni, ostin tummanharmaata lankaa ja ajattelin neuloa 50x50 kokoisen tyynyn joustinneuleisena, katsotaan miten käy.

Some random pics from work. I needed the warm sweater as the weather is getting colder here. I recived my new Karhu sneakers today, so I just had to wear them immediately.

Siivouspäivä ja uusi matto

kuva

Meillä oli tänään töissä perinteinen Joulusiivouspäivä. Järjesteltiin pöydät, hyllyt ja näyteikkuna uuteen uskoon. Samalla puunattiin Vimillä kaikki pinnat taas puhtaiksi. Tykkään kovin tuollaisista touhupäivistä, on kiva järjestellä paikkoja yhdessä. Päivän palkintona oli taas pitsaa lounaaksi ja joulutortut aamukahvin kera.

Mutta hei arvatkaas, meidän kotiin saapui tänään uusi olohuoneen matto. Kuva tuossa ylinnä vasemmalla. Olen enemmän kuin tyytyväinen mattoon, se on ihanan pehmoinen ja kivan tuntoinen. Matto on siis Koodista, valmistaja Linie Design ja malli Sirius, väri grey. Nyt täytyy järjestellä olohuone kunnolla talvikuntoon, kuten kuvasta näkyy, on tyynyt vielä sikin sokin :)

We had a wonderful day at work today, arranged all the shelves and tables for Christmas. And guess what, we got our new living room carpet at home. That gives me inspiration to do some decorating for the home too.

kirjoitus

26.11.2012

kuva

kuva: napattu uusimmasta Valopilkusta nro 4/2012

Tänään postien availun joukossa oli uusin Valopilkku-lehti. Summittaisen selailuni pysäytti artikkeli "Älä suunnittele, kokeile!", jossa oli haastateltu Aalto-yliopiston yli-innovaatioaktivisti Anssi Tuulenmäkeä. Hän puhui niin osuvasti suunnittelun ja tekemisen toteuttamisesta, että halusin jakaa sen täällä teidän kanssanne. Olen itse ehdottomasti tekijätyyppi, en jaksa kovin paljon keskittyä pohtimaan ja miettimään, tartun toimeen. Omaan paljon ideoita, olen onnekas, sillä elän sekä kotona että töissä toisten samanlaisten ideoitsijoiden parissa. Tokikaan emme kaikkia päähänpistojamme lähde toteuttamaan, mutta rakastan erilaisten ajatusten ja ideoiden heittelemistä ja tietysti parhaiden toteuttamista, hetimiten.

Uskon ehdottomasti opiskeluun ja asioiden harkintaan, mutta peräänkuulutan myös tarmoa ja uskallusta alkaa tehdä niitä. Eräässä työpaikassani oli niin perusteellinen tunnelma, että siellä pohdittiin ja suunniteltiin ja mietittiin ja harkittiin, niin pitkään, että koko alkuperäinen ajatus oli väsyttänyt tiimin, ennen kuin oltiin päästy edes toteutusasteelle. Monasti liian pedantti suunnittelu vie voimavarat siltä lopputoteutukselta.

Joskus joku tehtävä, jonka eteen joutuu, tuntuu ylivoimaisen haasteelliselta tai hankalalta. Sellaisessa tilanteessa saattaa olla parasta vain aloittaa ja tehdä miettiminen samalla kun tekee, kyllä ne ratkaisut voi tehdä aina yksi kerrallaan asian edetessä. Parasta on tehdä parhaansa ja yrittää toimia oikein joka tilanteessa. Niin ja pyytää apua ja mielipiteitä jos siltä tuntuu. Kaikkea ei tarvitse pähkäillä yksin.

Intoa ja tarmoa kaikkien viikkoon!!

talja

kuva

kuva

kuva

kuva

Mies saapui eräänä päivänä postista, kainalossa paketti ja huulilla virne. Paketista kuoriutui supermuhkea lampaantalja - olipas ylläri. Hän oli päättänyt meidän tarvitsevan oikein ison ja paksun taljan, sellainen oli löytynyt Satulasopin nettisivuilta. Tykkään tosi paljon pörrökasasta, taljalla on pituutta 120 cm, karva on pitkää ja pehmoista. Nyt kelpaa kelliä takan edessä ihailemassa takkatulta, tai leikkiä leluilla, kuten saunapuhdas Lettunen tekee.

Meiltä löytyy jo aika monta erilaista lampaantaljaa, niitä on kiva sirotella kotiin ja terassille talvisaikaan tuomaan tunnelmaa. Meinaan tilata vielä pari taljaa lisää, niille on käyttöä myös pihakeinussa ja sohvannurkassa. Takan eteen ajattelin vaihtaa mustavalkoisen taljan.

One day my guy went to the post office and came back with a big box and a smile in his face. He surprised me with a fluffy lambskin. He had decided that we need one which is big enough with a long hair. So he looked for suitable one and finally found it from Satulasoppi.

pieni koirapoika

25.11.2012

kuva

Pitkästä aikaa terveisiä Lettuselta!

Meidän pieni Lettunen on kyllä oikea poika, hän tykkää hirmuisesti etenkin autoista. Lempilelu on tuo kerman värinen pikkuauto - sitä jaksetaan ajella, tassulla neppaamalla tai kuonolla työntämällä. Toiseksi kivointa Lettusesta on jalkapallo, palloa pelataan tassuilla potkimalla. Kuvan pallo ei ole niitä lemppareita, se on vähän iso ja pehmeä, mutta menee paremman puutteessa tuokin. Toki Lettuselle maistuu luut ja possunkorvat, niitä täytyy päästä kaluamaan matolle - sille ainoalle joka kotoa nyt löytyy, eli kodinhoitohuoneen muoviselle Pappelina-matolle.

Our dog Lettunen is a real boy. His favourite toy is that small car, which he drives by pushing with his paw or nose. Football is also a good choice, he plays the ball by kicking it with his "feet".